Ensimmäinen osa Herbologies/Foraging Networks -ohjelmasta toteutettiin Pixelache2010 -festivaalilla Helsingissä. Ohjelman aloittivat Andrew Gryf Paterson (SCO/FI), Ulla Taipale/Capsula (FI/ES) ja Signe Pucena/SERDE (LV) yhteistyössä Pixelache-organisaation kanssa ja lukuisten muiden ohjelmaan osallistuneiden kanssa, joista mainittakoon mm. keräilijä-puutarhuri Ossi Kakko ja Windowfarms-asiantuntijat Mikko Laajola ja Niko Punin sekä yhdysvaltalainen biotaiteilija Adam Zaretsky.
Ensimmäinen Windowfarms FI vesiviljely-installaatio rakennettiin helmikuussa noin 20 vapaaehtoisen kanssa Andrew Gryf Patersonin luotsaamana Kiasman Taka-ikkunalle, jossa sen kasvitarha sai kehittyä kuukauden ajan. Maaliskuinen ohjelma festivaalilla sisälsi seminaarin ja työpajoja Kiasmassa ja Helsingin Yliopiston Kasvitieteellisessä puutarhassa. Joukko koti- ja ulkomaisia taiteilijoita ja asiantuntijoita luennoivat luonnonvaraisten ja kasvatettujen yrttien ja kasvien ominaisuuksista, niiden keräilystä ja hyötykäytöstä, kaupunkilaismehiläisistä, geneettisestä manipuloinnista sekä dyykkauksesta, nykypäivän urbaanista keräilystä. WindowFarms -ikkunapuutarhan sato korjattin ja käytettiin kolmen työpajan raaka-aineina. Työpajat puolestaan johdattivat yleisön yrttitinktuurien valmistamiseen, villivihannesten hapatukseen ja hybridiDNA:n eristämiseen kasviperäisestä massasta.
Helsingin osuuden jälkeen tapahtuma jatkui kesäkuussa 2010 Latvian maaseudulla, Kurzemen aluella. Monitaiteellinen SERDE -organisaatio johdatteli Signe Pucenan johdolla kansainvälisten vieraiden kenttätyöskentelyä. Latviassa tutustuttiin mm. balttien kulttuuriperinteisiin keräämällä ja käyttämällä paikallisia yrttejä, osallistumalla juhannuksen viettoon ja dokumentoimalla tapahtumat ja haastattelut valokuvin, piirroksin ja videoin. Materiaali kerättiin internet-ympäristöön urbaanin “digisukupolven” saataville.
Ohjelma on noteerattu kansainvälisessä mediassa, kuten We Make Money Not Art-blogissa (Regine Debatty), Rhizome.org -sivuilla (Lisa Paldini) ja japanilainen tv-ryhmä seurasi viikon ajan SERDEn aktiviteetteja Aizputessa. Ohjelman voi nähdä 22. joulukuuta japanilaisella 1TV-kanavalla.
Herbologies / Foraging Network esiteltiin myös ISEA2010 konferenssissa Saksan Duisburgissa elokuussa, KKNordin tapaamisessa Helsingissä ja Article Biennaalissa Norjan Stavangerissa syyskuussa. Brasilialaine Art.mov -festivaali on kiinnostunut jakamaan ja soveltamaan ohjelmaa omassa tapahtumassaan.
Herbologies Facebook-ryhmä kasvaa viikoittain ja projektin puitteissa syntynyt blogi www.herbologies-foraging.net kehittää sisältöään, joka tällä hetkellä koostuu ohjleman puitteissa syntyneistä teksteistä, valokuvista ja videoista.
.
Metadata
Date: 2010-12
Author: Ulla Taipale (FI) ja Andrew Gryf Paterson (SCO/FI)
Tietoja tuotantojen 2010:ssa

This work is licensed under a Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 3.0 Unported License.
<