Main menu:


Ajankohtaista

Katso myös

Stanislav Azarovin taidenäyttely Norsujen kaupunki 13.12.-31.12.2020



Kirjoitettu: 9.12.2020

Hirvitalon näyttelykauden päättää Stanislav Azarovin (Venäjä, Volgograd) Norsujen kaupunki -taidenäyttely. Grafiikan teoksista koostuva näyttely on taiteilijan varta vasten Hirvitalolle räätälöimä. 48 teosta jakaantuu kolmeen sarjaan: Norsut, Norsujen Kaupunki sekä Ihmiset ja enkelit.

Näyttelyn teoksiin innoittaneet aiheet ovat löytyneet ostoskeskuksista, puistoista, lasten leikkikentiltä, markkinoilta ja muista julkisista paikoista. Taiteilija jättää katsojan harkittavaksi, ovatko teosten hahmot henkilöinä hyviä vai pahoja; arvion voi perustaa vaikkapa henkilökohtaisille peloille, ennakkoluuloille ja pakkomielteille. Hän ei halua estää ketään etsimästä merkityksellisyyttä teoksistaan. Kaikki yhdennäköisyys, joka liittyy teoksissa esiintyviin henkilöihin tai kuvioihin, on toki sattumanvaraista, mutta teokset perustuvat siitä huolimatta todellisiin havaintoihin.

Teosten alkuperäiset aiheet palautuvat Stanislav Azarovin kauan sitten näkemään uneen. Sittemmin, ajan myötä, teosten kuvasto on kehittynyt omaksi maailmakseen – ja tarina kasvaa edelleen; se täyttyy ja siihen liittyy uusia tarinoita, hahmoja, tapahtumia ja maisemia. Teoksissa Norsu toimii vertauskuvana tietynlaiselle asenteelle tai elämisen mallille: Norsu on lakannut olemasta elollinen ja muuttunut mekaaniseksi rakennelmaksi. Oikeastaan, myös teosten maailmassa esiintyvät ihmiset – jopa arkkitehtuuri ja luontokin ovat kaikki saman palapelin osasia. Osat ovat yksilöitä vähäisempiä. Ne ovat epäyksilöllisiä kappaleita mekaanisessa pelissä.

Stanislav Azarov vamistui Taidegraafikoksi Volgogradin yliopistosta vuonna 1999. Hänen teoksiaan on esillä muun muassa Small Format Museum:issa, Belgiassa; Mini Print International of Cadaqués:issa, Espanjassa; Pushkinin taidemuseossa, sekä yksityisissä kokoelmissa ympäri maailmaa.