Main menu:


Ajankohtaista

Katso myös

Siru Kososen taidenäyttely hhh – 29.5.-20.6.



Kirjoitettu: 19.5.2021

(In English Below)

Käsittelen teoksillani ihmisen tarvetta tulla kohdatuksi ja vapautta olla sellainen kuin on. Näkyvä, ehdoitta rakastettu ja kokonainen. Hekumoin halujen ja haaveiden esiintulon hetkissä. Pienetkin osuvat sanat voivat sysätä meitä kohti jotain uutta. Parhaimmillaan ne herkistävät näkemään itsensä toisin ympäröivässä todellisuudessa. Sanat tatuoituvat sieluun ja loistavat valon lailla ympäristöönsä.

Näyttely koostuu pakkausteippirintaveistoksista, kirjoittamastani tekstistä sekä videoteoksesta. Näyttelyn rintaveistokset ovat syntyneet puolitoista vuotta keräämästäni muovijätteestä, hajonneista T-paidoista ja pakkausteipistä. Olin hukkua muovijätteeseen, ahdisti. Pyrkimykseni on ollut ostaa mahdollisimman vähän muovipakattua ruokaa ja silti tuntuu, ettei aika riitä kaiken tulevan roskan työstämiseen. Käytän koko kehoni painoa ja pitkiä raajojani muovatessani materiaa rinnan muotoon teippien avulla. Työskentelytapani on toisteinen, impulsiivinen ja ruumiillinen. Roskasta osittain esiin jäävät värit, päivämäärät ja rujot muodot kertovat vuosien kulusta. Ajasta joka on nyt teipattu muotoonsa.

Rakastan rintoja, omiani, kaikkia näkemiäni ja kuvittelemiani rintoja. 2016 fixoiduin vasempaan rintaan, tein ensimmäisen veistoksen. Halusin selvittää miten pitkään tämä fixoituminen kestää…ja kestäähän se. Teen edelleen vain vasenta rintaa.

Siru Kosonen on helsinkiläinen taiteilija, joka on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta 2016.

Siru Kosonen´s exhibition consists of sculptures made of plastic packages, poems and a piece of video art. Scuptures of breasts are made of plastic waste, withered t-shirts and packing tape.

“It has been my aim to buy as little food packaged in plastic as possible, and still it feels like there’s not enough time to process all the accumulating trash. I use the entire weight of my body and my long limbs while forming the plastic into the shape of breast with tape.My way of working is repetitive, impulsive and physical. I love breasts, my own, all the breasts I´ve seen and imagined. In the year 2016 I fixated on the left breast and made the first sculpture. I wanted to figure out how long this fixation will last… and last it shall. I still only make sculptures of the left breast. In my works I address the human need to be seen and the freedom to come as you are. Visible, unconditionally loved and whole.”

Siru Kosonen is a Helsinki based artist who graduated as a Master of Arts from Aalto University in 2016.