Main menu:


Ajankohtaista

Uutisarkisto

Katso myös

Sano ei fasismille ja rasismille! Mielenosoitus Tampereella lauantaina 19.1.2013!



Kirjoitettu: 11.1.2013

Tampereella lauantaina 19. tammikuuta 2013
Kokoontuminen Tullintorilla Rautatieaseman takana ko 15 

Tampereella osoitetaan mieltä fasismia ja rasismia vastaan lauantaina 19.1. Tapahtumaan kokoonnutaan Tullintorilla klo 15. Uusfasistiset ryhmät ovat nousseet merkittäväksi poliittiseksi voimaksi eri puolilla Eurooppaa. Tämä tietää kasvavaa hengenvaaraa ja perusoikeuksien rajoittamista heidän osalta, jotka fasistit näkevät uhkaksi “kansan” puhtaudelle. Unkarin esimerkki on osoittanut, että myös taiteen vapaus on taas vaarassa fasistien kynsissä. Myös Suomessa on esitetty eduskunnassa vaatimuksia saada taide toteuttamaan fasisteilta tuttuja ihanteita valtion ohjauksessa.

Uusfasismin kasvavan uhan vuoksi  Hirvitalokin osoittaa tukensa nyt järjestettävälle mielenosoitukselle. Tule sanomaan fasismille ja rasismille tiukka ei!

Kapitalismin uusin kriisi on viime vuodet koetellut koko maailmaa. Euroopassa rankimmin Kreikkaa. Syntipukeiksi kriisiin on nostettu jo valmiiksi yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat: pienituloiset epävarmoissa työsuhteissa työskentelevät, maahanmuuttajat ja pakolaiset. Samaan aikaan kun oikeisto murentaa työväenliikkeen järjestäytymisellä saavuttamia voittoja, ovat oikeistopopulistit ja fasistit syyttämässä maahanmuuttajia, pakolaisia ja ”epäeurooppalaisia” pankkiirien aiheuttamasta kriisistä.

Kreikassa EU:n ja maailmanpankin röyhkeästi ajama kurjistamispolitiikka on moninkertaistanut itsemurhien määrän viimeisten kolmen vuoden aikana, virallinen työttömyysaste ylittää jo 26% ja valtiolla ei ole varaa lämmittää kouluja talvella. Samaan aikaan äärioikeiston kannatus on noussut merkittävästi. Viime kevään parlamenttivaaleissa natsipuolue ”Kultainen sarastus” nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, ja sitä äänesti yli puolet Kreikan poliiseista. ‘Kultainen sarastus’ on taukoamatta hyökännyt poliisin siunauksella maahanmuuttajia ja poliittisia vastustajiaan vastaan. Marraskuussa Kreikan toiseksi suurimmassa kaupungissa Thessalonikissa vangittiin fasismin vastustajia mielenosoituksen päätteeksi. Poliisi kidutti vangittuja ja uhkasi ”antaa heidät Kultaiselle sarastukselle ruuaksi”. Kultaisen sarastuksen ajama fasistinen politiikka ei ole kuitenkaan pelkästään Kreikan asia. Uusfasistiset ryhmät ovat nousseet merkittäväksi poliittiseksi voimaksi eri puolilla Eurooppaa. Jopa Suomessa uusfasistit ovat onnistuneet nousemaan Eduskuntaan asti, jossa he ovat haaveilleet työttömien pakkotyöllistämisestä ilman palkkaa ja armeijan ylijäämäaseiden jakamisesta puolisotilaallisille kodinturvajoukoille.

Oikeisto ja äärioikeisto kaikkialla Euroopassa koittaa kääntää ihmiset tosiaan vastaan. He syyttävät maahanmuuttajia ja ”ahneita työntekijöitä” kaikista yhteiskunnan ongelmista, vaikka todellinen syy on epädemokraattinen ja byrokraattinen hallinto, joka on antanut rikkaiden sanella itseään hyödyttävän politiikan muiden ihmisten kustannuksella. Yhteiskunnassa ei vallitse enää keskinäinen apu ja ystävyys, vaan kilpailumieliala.

Sen sijaan, että Kreikan hallitus auttaisi köyhyyteen ajettuja ihmisiä, ovat he päättäneet yrittää ratsastaa äärioikeiston menestyksellä. Hallitus on kanavoinut Euroopan maiden antamia tukirahoja poliisin palkkoihin ja maahanmuuttajien jahtaamiseen suuroperaatiossa Xenios Zeus, jossa jo yli 60 000 ”epäkreikkalaisen näköistä” on tarkastettu ja tuhansia vangittu epäinhimillisiin oloihin pidätyskeskuksiin ympäri maata. Äärioikeisto on osallistunut maahanmuuttajien jahtaamiseen mustapaitaisten fasistien katupartioilla, jotka suunnitelmallisesti hyökkäävät maahanmuuttajien kimppuun kaduilla, kodeissa ja työpaikoilla. Jopa turisteja on pidätetty ja hakattu epäilyttävinä. Muukalaisvihamielisyyden kasvu näkyy myös Suomessa. Vuonna 2011 poliisi kirjasi rasistisia pahoinpitelyitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja rasismin kiertoilmauksesta ”maahanmuuttokritiikistä” on tullut hyväksyttävä yhteiskunnallinen aihe.

Ateenassa järjestetään 19. tammikuuta suurmielenosoitus äärioikeistoa ja Kreikan hallituksen rasistista politiikkaa vastaan. Kymmenet kreikkalaiset järjestöt, ryhmät ja
kollektiivit ottavat osaa tapahtumaan, sanoakseen: “EI KOSKAAN ENÄÄ FASISMIA!” Kreikkalaiset toivovat tukimielenosoituksia ympäri maailmaa. Siksi olemme päättäneet yhdessä järjestää fasismin ja rasismin vastaisen mielenosoituksen myös Tampereella.

Tule mukaan osoittamaan solidaarisuutesi kreikkalaisille ja sano ei fasismille ja rasismille!

Sano ei fasismille ja rasismille – vapauden, rakkauden ja tasa-arvon puolesta! Tampereella lauantaina 19. tammikuuta 2013!