Animaation vallankumous Tampereella 5.10!!!

- Hirvitalon tapahtumat ja tärkeät päivämäärät
enila
Viestit: 640
Liittynyt: 29 Loka 2006, 20:44

Animaation vallankumous Tampereella 5.10!!!

Viesti Kirjoittaja enila »

Animaation vallankumous saavuttaa Tampereen ensi keskiviikkona 5.10! Mitä siitä seuraa? Tule mukaan keksimään!

Taustaa:
Animaation vallankumous on Animaatioklinikka ry:n kehittelemä tempaus, joka on järjestetty jo parina vuonna, Helsingissä ja Turussa. Ideana on kuvata ja saattaa valmiiksi animaatiopätkä yhden päivän aikana. Kuvaus tapahtuu kaupunkitilassa ja animoinnin kohteena ovat ihmiset. Kaikki tämä on kovin vallankumouksellista animaation ollessa kyseessä. Animaatiota kun yleensä väsäillään pimeässä komerossa, yksinään monta kuukautta ellei vuotta, ennenkuin minkäänlainen parin minuutin elokuva näkee päivänvalon!

Lähdemme liikenteeseen klo 12 rautatieasemalta. Idearunkona toimii ajatus sohvan vaelluksesta läpi Tampereen. Sohva tullaan animoimaan niin, että se näyttää liikkuvan itsekseen. Tähän ympärille voimme punoa vaikka minkälaisia juonia yhdessä!
Kuvaukset kestävät noin neljä tuntia. Voit tulla paikalle vain osaksi aikaa.
Valmiille elokuvalle on olemassa jo esityskanavia. mm. Turun Taidemuseo on kiinnostunut näyttämään pätkän (vaikkei sitä vielä edes ole kuvattu!) ja Animatricks-animaatiofestivaaleilla Helsingissä voimme myös esittää valmiin tuotoksen.

Mukaan tullaksesi tarvitset vain paljon innostusta ja hieman aikaa. Aikaisempi kokemus ei ole tarpeen. Samalla on mahdollisuus oppia vähän animaation tekniikasta.
Osallistujille on tarjolla purtavaa ja ruualla on myös lupa leikkiä, sillä mikä estää meitä animoimasta ruokaa?
Kaikenlaista rekvisiittaa voi myös ottaa mukaan, etenkin naamioita voisimme hyödyntää.
Jos jollain on joutavia, värillisiä kankaita, niin niitä voisimme myös käyttää.

Tällaisia pätkiä on netissä aikaisemmista vallankumouksista:
http://www.animaatiokopla.fi/alitajunta ... lankumous/
http://www.youtube.com/watch?v=NxSnc3hRkXs
http://www.youtube.com/watch?NR=1&v=pKbcNSfITbw

Ideana on siis tiivistetysti kuvata animaatio julkisella paikalla, ja tehdä se valmiiksi samana päivänä.
Tervetuloa!

T: animaatio-ohjaaja Anne Savitie ja kuvataiteilija Elina Ojanperä
Ilmoittautuminen etukäteen toivottua: anne.savitie@gmail.com
Info: 044-3317671/ Anne

Ps. Oisiko kellään lainata sohvaa, joka olisi saatavilla keskusta alueella, mahdollisimman lähellä rautatieasemaa?