15.10. Torilla tavataan! @ Tampere

- Hirvitalon tapahtumat ja tärkeät päivämäärät
Oscar
Viestit: 189
Liittynyt: 20 Marras 2008, 22:09

15.10. Torilla tavataan! @ Tampere

Viesti Kirjoittaja Oscar »

[LEVITÄ TÄTÄ VIESTIÄ]

15.10. Torilla tavataan! @ Tampere

Me olemme kyllästyneet siihen, että emme saa ääntämme kuuluviin. Olemme kyllästyneet siihen, että meidän ei anneta vaikuttaa omiin asioihimme. Lisäksi meistä tuntuu, että emme ole ainoita.

Viime keväänä Espanjassa kymmen tuhannet ihmiset marssivat kaduille vaatien todellista demokratiaa taloudellisen ja poliittisen eliitin saneluvallan tilalle. Syntyi avoin kansalaisten verkosto, joka on riippumaton kaikista poliittisista puolueista ja kokoontuu säännöllisesti toreille etsimään vaihtoehtoja nykyjärjestelmän vaihtoehdottomuudelle. Tämä 15M-nimellä tunnettu kansalaisliikehdintä on levinnyt kulovalkean tavoin Espanjasta myös muualle Eurooppaan ja maailmaan - Amerikoista Tyynelle valtamerelle ja Etelä-Afrikasta Skandinaviaan asti.

15.10.2011 on päivä, jonka Espanjan demokratialiike on julistanut kansainväliseksi toimintapäiväksi demokratian puolesta. Tuona päivänä ihmiset kautta maailman ja Suomen kokoontuvat toreille keskustelemaan siitä, mitä taloudellinen ja poliittinen eliitti on yhteiskunnillemme meiltä kysymättä tehnyt ja tekemässä, ja siitä, mitä muuta me voisimme tehdä kuin alistua ja vaieta.

Tule Tampereen Keskustorille lauantaina 15.10. klo 12.00 alkaen.

Kokoonnumme keskustelemaan ja osoittamaan mieltämme rauhanomaisesti tasavertaisina yksilöinä. Tästä syystä on suotavaa, ettei paikalle tuoda puolueiden tai järjestöjen lippuja tai kylttejä tai minkäänlaista materiaalia, joka syrjii tai loukkaa toisia ihmisiä. Kaikki muu tiedonjako, performanssit ja kaikenlaiset yksilölliset mielenilmaukset ovat toivottavia. Osa meistä aikoo yöpyä Keskustorilla ainakin yhden yön. Sen jälkeen katsotaan tilanteen mukaan, miten jatketaan.

Lisätietoja liikkeestä Suomessa ja maailmalla:

http://torillatavataan.wordpress.com
http://www.scoop.it/t/15m-suomi
http://15october.net/
http://takethesquare.net/
http://international.democraciarealya.es/
Teemu
Viestit: 300
Liittynyt: 23 Loka 2006, 16:09
Paikkakunta: Tellus
Viesti:

Re: 15.10. Torilla tavataan! @ Tampere

Viesti Kirjoittaja Teemu »

Vallankumouksen suomennettu traileri.

http://www.youtube.com/watch?v=-t7kGUT36gU

Spektaakkeli ei kuole koskaan!
Vastaa Viestiin