Suomen sosiaalifoorumi valtaa Tampereen 17.-18.5.2008
Lähetetty: 08 Huhti 2008, 09:12
Kaksi päivää maailmanparannusta ja musiikkia
- Suomen sosiaalifoorumi valtaa Tampereen 17.-18.5.2008
Toukokuussa Suomen sosiaalifoorumi kokoaa Tampereelle lähes 100 kansalaisjärjestöä ja paikalle odotetaan noin 1500 osallistujaa. Sosiaalifoorumi on yksi aikamme tärkeimmistä kansalaisyhteiskunnan keskustelufoorumeista. Sosiaalifoorumi on erilaisten kansalaisliikkeiden yhteistyön tulos ja prosessissa on mukana laaja kirjo erilaisia ryhmiä ja mielipiteitä. Sosiaalifoorumin tarkoitus on koota ihmisiä yhteen miettimään oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman maailman mahdollisuuksia.
Toisenlainen maailma on mahdollinen!
Tänä vuonna sosiaalifoorumi tarjoaa noin 70 keskustelutilaisuutta ja työpajaa, joiden teemat keskittyvät ajankohtaisiin kysymyksiin Suomessa ja maailmalla. Sosiaalifoorumissa pohditaan mm. suomalaisen yhteiskunnan hyvin- ja pahoinvointia, työelämää, uskontojen ja kulttuurien vuoropuhelua, tasa-arvoa, ilmastonmuutosta sekä eettistä kuluttamista. Suomalaisten aiheiden lisäksi myös globaali näkökulma on sosiaalifoorumissa vahvasti esillä. Seminaareissa tarkastellaan mm. Palestiinan ja Somalian nykytilaa, Kiinan ja Iranin kurdien ihmisoikeustilannetta sekä Brasilian maattomien maatyöläisten liikettä. Tilaisuuksiin on tulossa myös kansainvälisiä asiantuntijavieraita mm. Brasiliasta, Tansaniasta, Keniasta ja Venäjältä.
Keskustelutilaisuuksien lisäksi luvassa on kulttuuri- ja musiikkielämyksiä moneen makuun. Lauantai-illan SSF-klubilla Kulttuuritalo Telakalla foorumiväkeä tanssittaa Hiski Salomaan kappaleista tuoreita versioita soittava, riemastuttava Hiskias Möttö ja Mojakka sekä tansanialainen reggaemuusikko Jhikoman. Vanhan kirjastotalon puistolava täyttyy sosiaalifoorumin musiikillisesta oheisohjelmasta. Lisävärinsä viikonlopun ohjelmaan tuo lauantaina 17.5. Väinö Linnan aukiolla järjestettävä Tampereen Mahdollisuuksien tori.
Mikä sosiaalifoorumi?
Suomen sosiaalifoorumi on osa kansainvälistä sosiaalifoorumeiden verkostoa, joka sai alkunsa Maailman sosiaalifoorumissa Brasilian Porto Alegressa vuonna 2001. Sosiaalifoorumiprosessi huipentuu vuosittain järjestettäviin tapahtumiin, mutta keskustelut ja yhteistyö jatkuvat tapahtumien ulkopuolella.
Suomen sosiaalifoorumi järjestetään nyt seitsemättä kertaa. Valtakunnallinen foorumi on ensimmäistä kertaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Sosiaalifoorumin tapahtumapaikkoina toimivat Työväenmuseo Werstas (Väinö Linnan aukio
, joka sijaitsee Tampereen keskustassa idyllisessä Finlaysonin tehdasmiljöössä sekä Vanha kirjastotalo puistoineen (Keskustori 4). Sosiaalifoorumi on kaikille avoin ja maksuton tapahtuma. Osallistu sinäkin, nähdään toukokuussa Tampereella!
Mari Takalo
mari.takalo@gmail.com
SSF:n tiedottaja
Lisätietoja:
Sosiaalifoorumin nettisivuilta www.sosiaalifoorumi.fi
ja Voiman välissä 6.5.2008 ilmestyvästä Sosiaalifoorumi-lehdestä.