TIEDOTE
TAIDETOIMIKUNNAN SEMINAARI TALOUSTAANTUMASTA JA TAITEESTA
Pirkanmaan taidetoimikunta jatkaa ajankohtaisiin teemoihin pureutuvaa vuosittaista seminaarisarjaansa perjantaina 20. marraskuuta teemalla Taiteen asema ja aseet taantumassa. Seminaari on kaikille avoin ja se on myös taiteidenvälinen. Paikalle toivotaan eri alojen taiteilijakunnan lisäksi myös yleisemmin kulttuuri- ja taidehallinnosta ja taiteen rahoituksesta kiinnostuneita.
Taloustaantuma aiheuttaa aina vaikeuksia varsin monille ja niiden joukossa luonnollisesti myös taiteilijoille. Kun varoja on ihmisillä, kunnilla ja yrityksillä vähemmän käytettävissä, taideteosmyynti heikkenee ja erilaisten esiintyjien ja -ryhmien kysyntä vähenee. Myös taidelaitosten ylläpito on vaikeuksissa, vaikka valtio turvaakin nyt aikaisempaa paremmin niiden rahoitusta. Taantuma-seminaarissa tavoitteena on kuitenkin käsitellä asiaa positiivisesti ja puhua taiteen, taiteilijoiden ja taidelaitosten mahdollisuuksista ja keinoista vahvistaa yhteisön ja yksittäisten ihmisten voimavaroja myös taloudellisesti vaikeina aikoina, ei tällä kertaa keskustella niinkään taiteilijoiden omasta asemasta. Seminaariteemaa lähestytään toisaalta hallinnon ja toisaalta taiteilijakunnan, taiteen tutkijan ja taidelaitosten näkökulmasta.
Seminaarin pääalustaja on valtiosihteeri Raimo Sailas valtiovarainministeriöstä ja hän puhuu otsikolla Talouden taantuma ja taide. Pirkanmaalaisen kuntatalouden näkymiä kulttuurin rahoitukseen tuo Oriveden kaupunginjohtaja Juha Kuusisto. Orivesi julistautui kulttuurikunnaksi vuonna 2004 ja nyt kuullaan, mikä sen merkitys on kaupungille tänään. Aamupäivän kolmantena puheenvuoron käyttäjänä on toiminnanjohtaja Tuulikki Karjalainen, joka johti taiteen keskustoimikuntaa 90-luvun laman aikana ja hän on oikea henkilö pohtimaan siitä saatuja mahdollisia opetuksia.
Iltapäivän keskustelussa paneudutaan taiteilijoiden ja taidelaitosten mahdollisuuksiin taloudellisessa taantumassa. Puhujina ovat taiteen tekijöinä ja tuntijoina teatterinjohtaja Panu Raipia, kuvataiteilija Lars Holmström, kirjallisuudentutkija Yrjö Varpio ja säveltäjä Kalevi Aho sekä taide- ja kulttuurilaitosten edustajina taidemuseonjohtaja Taina Myllyharju, kirjastonjohtaja Tuula Haavisto ja Tampere-talon vastaava tuottaja Marko Stenström. Tanssitaiteilija Maria Kananen tuo myös tilaisuuteen oman taiteellisen puheenvuoronsa ja seminaarin lopuksi taidetoimikunta jakaa vuotuiset palkintonsa. Seminaari järjestetään Tampereen vanhalla kirjastotalolla 20.11. klo 10-15 ja se on maksuton. Ennakkoilmoittautuminen 11.11. mennessä on tilarajoituksista johtuen suotavaa. Ohjelma on sekä alla että liitteenä.
TAITEEN ASEMA JA ASEET TAANTUMASSA
Avoin ja maksuton taiteidenvälinen seminaari Tampereella vanhalla kirjastotalolla (Musiikkisali, 3.krs) perjantaina 20. marraskuuta 2009 klo 10.00-15.00
klo 10.00 Avaus, Pirkanmaan taidetoimikunnan puheenjohtaja Pertti Timonen
klo 10.05 Talouden taantuma ja taide
Valtiosihteeri Raimo Sailas, Valtiovarainministeriö
klo 10.40 Kulttuuri kunnan vahvuutena taloushaasteiden puntarissa
Oriveden kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
klo 11.10 Lamasta taantumaan - taiteen opit ja kokemukset
Toiminnanjohtaja Tuulikki Karjalainen, Kuhmon Kamarimusiikkijuhlat
Keskustelua
lounastauko klo 11.45
klo 12.30 Ote teoksesta Akrobatiaa aroille, tanssitaiteilija Maria Kananen
klo 12.40 Teatteriyleisön odotukset ja niiden muutokset
Teatterinjohtaja Panu Raipia, Tampereen Komediateatteri
klo 12.55 Taiteen ravintoarvosta - taiteilijan ajatuksia taantumassa
Kuvataiteilija Lars Holmström
klo 13.10 Kulttuuri ja lama
Säveltäjä Kalevi Aho
klo 13.25 Kirjallisuus ja laman kasvot
Emeritusprofessori Yrjö Varpio
keskustelua ja 10 minuutin tauko
klo 14.00 Leipää vai sirkushuvia? Miten kuvataideinstituutio perustelee tarpeellisuutensa kunnan talouden
tiukentuessa ? Museonjohtaja Taina Myllyharju, Tampereen taidemuseo
klo 14.15 Konserttisalit – näkyykö taantuma?
Vastaava tuottaja Marko Stenström, Tampere-talo
klo 14.30 Taantuma lisää lukemista
Kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto, Pirkanmaan maakuntakirjasto Metso
Keskustelua
Pirkanmaan taidetoimikunta palkitsee ja huomioi
Muutokset mahdollisia.
Lisätietoja tuottaja-läänintaiteilija Elina Orjatsalo puh. 0400 31 66 27, e-mail: elina.orjatsalo(at)minedu.fi.
Ennakkoilmoittautuminen 11.11.2009 mennessä info(at)pirkanmaantaidetoimikunta.fi