Hirvikatu 10 - foorumi

CARE TAMPERE –SEMINAARI

Kuvataiteen residenssitoiminta ja sen tulevaisuus Pirkanmaalla

Muistio seminaarin luennoista ja keskustelusta

Riikka Herrala


Irmeli Kokko, kuraattori: Residenssitoiminnan tyyppejä ja sisältöjä

Irmeli Kokko on toiminut 90-luvun puolivälistä lähtien residenssitoiminnan piirissä erilaisissa rooleissa sekä käytännön toimijana että aloitteen tekijänä toimintaa käynnistettäessä. Hänen suhteensa residensseihin on käytännöllinen, vaikka nykyisin hän toimii taustalla ja hän toimii myös HIAPissa edelleen. Lisäksi Kokko on pohjoismaisen residenssien tukimodulin asiantuntijaryhmän jäsen.

Esityksen tarkoitus on kertoa mitä residenssit ovat olleet, mitä ne ovat nyt ja mitä ne voisivat olla.

Mitä residenssitoiminta on?

Kokko tarkoittaa residensseillä erilaisia ohjelmia ja keskuksia, joita on ympäri maailmaa ja joissa eri alojen taiteilijat työskentelevät pidempi aikaisesti. Residenssiin sisältyy työtilat, asunto ja usein stipendi ja matkarahoitusta. Muodot vaihtelevat. Residenssitoiminta on yksi tuetuimpia liikkuvuuden muotoja maailmassa paitsi taiteilijoiden, myös esimerkiksi kuraattoreiden ja kriitikoiden työskentelymuotona. Residenssin käsite täytyy myös erottaa vierasasunnosta, vierasasunnon tarkoitus on vain majoittaa. Residenssitoimintaan liittyy asumisen ja taiteellisen toiminnan lisäksi sisältöjä, joiden juuret ovat taidehistoriassa. Matkustamisella ja taiteilijayhteisöillä on omat roolinsa kuvataiteen historiassa.

Mitä hyötyä residenssitoiminnasta on ja miten residenssi poikkeaa muista taide-instituutioista?

Residenssit vaikuttavat taiteilijan identiteettiä vahvistavasti ja niillä on voimakas vaikutus taiteelliseen kehitykseen. Toisin sanoen niillä on tärkeä rooli taiteilijoiden ns. epävirallisessa jatkokoulutuksessa. Residensseihin liittyy ulkopuolelta tulevia vaikutteita ja konkreettisia taiteen tuotantoja. Tällä tavalla residenssit lisäävät taidetarjontaa alueella ja vahvistavat monimuotoisuutta, sekä konkreettisesti tuovat alueelle erilaisia näkemyksiä taiteesta ja kulttuurista. Residensseillä on nopea verkottava vaikutus taiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten kesken yli kansallisten rajojen. Residenssit tarjoavat työskentelymahdollisuuksia ulkomailla myös suomalaisille taiteilijoille, eli residenssit laajentavat taiteilijoiden työllisyyttä. Residenssitoiminta eroaa muista taideinstituutioista siten, että taiteilijaresidenssit keskittyvät kehittelyyn ja tuotannon tukemiseen, eivät taiteellisen prosessin lopputuotteeseen ja levittämiseen kuten galleriat ja museot. Residenssin tyypillinen tehtävä on taiteen alkutuotannossa eli ideoiden keräämisessä ja materiaalin käsittelyssä. Residenssitoiminta voi tarkoittaa myös taideteosten konkreettista tekemistä residenssin aikana. Nykyisin monet residenssit harjoittavat myös esitystoimintaa.

Residenssien taustat

Residenssitoiminnassa taiteilijoiden matkustaminen kytkeytyy eräänlaiseen yhteisöllisyyteen ja työskentelyyn paikan päällä.

(Ks. kalvo ”TRE3 Residenssikäytännöt”)

Residenssitoiminnan tärkeä esiaste olivat taiteilijasiirtokunnat. 1870−1910 Euroopassa syntyi teollistumisen vaikutuksesta eräänlaisia vastaliikkeitä, joiden seurauksena tuhansia taiteilijoita muutti maalle perustaakseen siirtokuntia. Ajatuksena oli puhtaaseen luontoon palaaminen taiteen tekemisen ympäristönä. Siirtokunnat (erityisesti Ranskassa, mutta myös Saksassa, Unkarissa ja Skandinaviassa) vaikuttivat ulkoilmamaalauksen ja impressionismin kehitykseen. Taiteilija-yhteisöillä on siis aina ollut oma vaikutuksensa taidehistoriaan, vaikka ne eivät ole osa institutionaalista taidehistoriaa. Suomalaisina esimerkkeinä Tuusulan ranta ja taideteollisuuden Iiris-hanke, jonka oli tarkoitus olla siirtokuntamainen yhteisö. Ennen ensimmäistä maailmansotaa kansallisuusaate voimistui ja avantgarde-liikkeet nousivat. Avantgarden liikkeet muodostivat runsaasti taiteilijayhteisöjä eri puolilla Eurooppaa. Taiteilijasiirtokuntien taustalla vaikutti tänä aikana myös pakolaisuus.

Bauhausin tapaiset taidekoulut ja USA:n Black Mountain Collegen tapaiset kesäkollektiivit ovat voimakkaasti vaikuttaneet siihen, että residenssit käsitetään nykyäänkin eräänlaisina taidelaboratorioina. Yleinen liike maaseutuyhteisöihin on 1960-luvulle saakka syntynyt emansipaatioyrityksistä pois elinolosuhteiltaan vaikeista tai luovuudelle hankalista tilanteista. Taustalla on vaikuttanut myös utopian henki. Esimerkiksi Black Mountain College on 70-80−lukujen idea siitä millainen residenssin tulisi olla. Sen perustivat eurooppalaiset taidepakolaiset. Black Mountainin kesäkouluissa eri taiteenalojen tekijät kerääntyivät yhteen eripituisiksi ajoiksi ja tutkivat ja kehittelivät erilaisia taidemuotoja. 40-luvun lopusta eteenpäin Black Mountain Gollegesta laboratorion ideoineen tuli malli eurooppalaiselle ja amerikkalaiselle nykytaiteen residenssille.

Residenssi voidaan nähdä myös vaihtoehtona akateemiselle koulutukselle (esim. Baushaus, Daniel Buren) tai ikään kuin lisäkoulutuksena. Nämäkin residenssit perustuvat sille ajatukselle, että työskennellään eripituisia aikoja yhdessä ja tätä kautta syntyy jotakin uutta. 70-luvulta eteenpäin sai alkunsa PS1-ohjelma USA:ssa. Vuonna 1979 Künstlerhaus Bethanien jatkoi eurooppalaista taiteilijatalojen perinnettä nykytaiteen mielessä.

Miten residenssitoiminta on muuttunut?

80−90-luvuille saakka residenssit olivat keino paeta ja etsiä tilaa ja paikkaa työskennellä ja luoda rauhassa ilman elinolosuhteiden, yhteiskunnan tai taidemarkkinoiden luomia paineita. Tarkoituksena oli tarjota työskentelypaikka ja rauha taiteellisen toiminnan kehittämiselle. Globalisaation ja rajojen aukenemisen prosessissa yhteiskunnat muuttuivat ja liikkuvuus lisääntyi. Residensseistä on sittemmin tullut pikemminkin asemia, joiden kautta tullaan sisään alueelle. Lisäksi residenssitoiminta on lähestynyt taiteen kentän muita käytäntöjä. 90-luvun lopulta lähtien residensseihin on liittynyt projektien tuotantoa. Residenssit myös institutionalisoituivat. Aikaisemmin ne ovat olleet joko taiteilijoiden perustamia tai mesenaattien rahoittamia yksityisiä taloja. Institutionalisoituminen on tarkoittanut valtioiden ja muiden julkisyhteisöjen osallistumista residenssien rahoitukseen.

Tällä hetkellä residenssit perustuvat usein tietoisuuteen taiteilijoiden läsnäolosta, kun taas aiemmin yhteys valmiin teoksen ja residenssiajan välillä ei ole ollut yhtä selkeästi näkyvissä. Taiteilijoiden läsnäolon tärkeyteen liittyy muutos taidekäytännöissä. 90-luvulla lisääntyivät erityisesti paikkasidonnaiset taidekäytännöt. Niissä tärkeää on teoksen sidos kontekstiin; paikkaan ja aikaan. Koska aika- ja paikkasidonnaisista taidekäytännöistä tuli tärkeä osa nykytaiteen taidekäytäntöjä, muuttivat ne myös residenssitoimintaa. Residenssitoiminta levisi perinteisten residenssi-organisaatioiden ulkopuolelle. Tällä hetkellä biennaaleihin, festivaaleihin ja uusiin museoihin liitetään usein myös residenssitoimintaa, joko yhteistyössä tai osana varsinaista toimintaa. (Esim. Sveitsissä KUB-museon (?) sisällä studio, jossa taiteilija työskentelee.)

Residenssit nyt

(Ks. kalvo ”Liite Taulukko 1: Residenssikeskusten maantieteellinen levinneisyys taiteenaloittain”)

Residenssien lukumäärä on lisääntynyt 90-luvulta lähtien. Nykyisin on olemassa noin 1000 residenssiorganisaatiota ympäri maailmaa ja lisäksi erilaisia projektiluontoisia residenssejä. Lähes puolet näistä on Euroopassa ja toiseksi eniten USA:ssa. USA:ssa on vahva taiteilijakotien perinne ja monet residensseistä ovat yksityisten säätiöiden rahoittamia. (Esim. MacDowell-keskus on 1800-luvun lopussa perustettu taiteilijakoti, myöhemmin säätiöity. Tyypillinen amerikkalainen residenssimuoto.) Uutena alueena on nousemassa Aasia (erityisesti Malesia, Japani ja Kiina). Australiassa siirtokunta- ja taiteilijakotikulttuuri on edelleen elossa maaseudulla ja kaupungeissa on omat nykytaiteen residenssinsä esimerkiksi entisillä tehdasalueilla. Afrikassa residenssejä on vähiten (Dakariin on juuri perustettu ohjelma) ja Etelä-Amerikassa toimintaa on jonkin verran.

Residensseistä voidaan puhua nykyisin yhtenä taidekäytäntönä ja tapana järjestää nykytaiteen toimintaa. Residenssien kautta aluetta nostetaan yleisempää tietoisuuteen taidekentällä. Valtaosa residensseistä on suunnattu kuvataiteilijoille ja residenssitoiminta onkin vahvasti yhteydessä juuri kuvataiteen traditioon. Kuvataiteilijoilla, valokuvaajilla ja elokuvaajilla on perinteisesti ollut suuri rooli uusien paikkojen näkemisessä ja dokumentoinnissa. Matkustamisella on ollut tärkeä rooli kuvataiteen traditiossa motiiveina esimerkiksi oppiminen ja uusien kokemusten hankkiminen. Kuvataiteilijan välineet ovat usein myös helposti paikasta toiseen liikuteltavia.

(Ks. kalvo “Tabell 2: Residensverksamhetens utbredning enligt konstområde i de nordiska länderna”)

Pohjoismaisessa vertailussa Suomea voidaan pitää aktiivisena residenssimaana. Suomen mallista poiketen Ruotsissa on 90-luvulla perustettu keskitetty kuvataiteen residenssiorganisaatio, IASPIS Tukholmassa. (Ikään kuin yhdistetty FRAME ja residenssiohjema.) Suomessa on alusta asti keskitytty tukemaan pieniä organisaatioita ympäri maata. Suomessa yhden residenssitaiteilijan organisaatio on tyypillinen kun taas kansainvälisesti tavallinen keskuksen koko on kolme taiteilijaa.

Residenssitoiminnan roolit taiteen tuotannossa

www.resartis.org

Irmeli Kokko on tutkimuksessaan (Jyväskylän yliopisto 2008) kartoittanut residenssitoiminnan eri tyyppejä, residenssien ohjelmia ja tavoitteita käymällä läpi Resartis-organisaation tietokannasta noin 180 kuvataiteen residenssiorganisatiota. Resartis on kansainvälinen residenssiorganisaatioiden verkosto, johon kuuluu lähes 300 jäsentä eri puolilla maailmaa.

HIAPin residenssitoiminnan tärkeitä motiiveja olivat mahdollisuus kutsua taiteilijoita tekemään teoksia paikan päällä, yhteistyö toimijoiden välillä ja sellaiset pitkäaikaiset teokset, jotka syntyvät vuorovaikutuksesta paikkaan.

Residenssitoiminnan historialliset tyypit ja toiminnan kehittymisen historia näkyvät nykyisissä residenssimalleissa. Historiasta käy ilmi, että toiminta on ollut varsinaisesti kaikkea muuta kuin pyrkimystä lopputuotokseen. Hyvä esimerkki muutoksesta on 1981 perustettu Pohjoismainen taidekeskus Suomenlinnassa. Taidekeskus oli omana aikakautenaan edistyksellinen residenssi-malli, jossa residenssi- ja näyttelytoiminta haluttiin pitää erillään. Lopputulokset nähtiin siis erillisinä residenssin tarkoituksiin nähden. Residenssin tarkoitus oli antaa aikaa ja työrauha. Nykyisin taidekeskus toimii nimellä Nordic Institute for Contemporary Art. Muutoksen yhteydessä näyttelytoiminta lopetettiin ja residenssit muuttuivat tuotantoresidensseiksi. Toiminta kohdistuu Suomen ulkopuolelle ja sitä on laajennettu koskemaan muitakin kuin taiteilijoita: esimerkiksi taiteen tuottajia ja taiteesta kirjoittavia. Tämän organisaation muutos kertoo residenssitoiminnan yleisestä muutoksesta maailmassa.

Kaikki residenssitoiminnan historialliset muodot ovat siis edelleen jäljellä: traditionaaliset taiteilija-kodit, taiteilijakollektiivit ja taiteilijajohtoiset organisaatiot. Lisäksi lähellä residenssitoiminnan rajaa toimii myös majataloja. Rahoitus on tärkeä väylä toiminnan muotoutumiselle. Toiminta muuttuu herkästi vuokraustoiminnaksi jos sen rahoitus on vuokrauksesta riippuvainen. Julkisella rahoituksella toimivat epäkaupalliset residenssit keskittyvät yleensä residenssien sisältöjen esiin nostamiseen.

Noin neljäsosa tutkimuksessa tarkastelluista residensseistä harjoitti taiteen tuotantoa. Osassa näistä taiteilijalla on valmis idea, jolla hän hakee residenssiin ja toteuttaa teoksen residenssin aikana. Toisessa mallissa taiteilija kehittää idean residenssin aikana ja teos toteutetaan joko residenssissä tai myöhemmin.

Toiminnan päätyypit taitelijan, teoksen ja organisaation yhteyksien, sekä toiminnan julkisuuden kannalta

(Ks. kalvo ”Kuvio 4. Residenssiohjelmien kolme peruskategoriaa ja niiden tehtävät taiteen-tuotannon näkökulmasta”)

1. Työhuoneohjelmat

o Esim. perinteiset skandinaaviset vierasateljeeohjelmat, jotka tarjoavat omaa aikaa ja tilaa luovaan työhön keskittymiseen ja taiteelliseen kehitykseen. Residenssiorganisaatiot eivät edellytä lopputuotosta. Teokseen ei ole ennalta kohdistuvaa määrittelyä. Taiteilijan valintaprosessiin voi kuitenkin liittyä jurytys. Taiteilijat järjestävät itse kontaktinsa ja toiminta on paikallista. Vierasateljeetoimintaan ei välttämättä liity minkäänlaista julkista toimintaa. Toiminnan tulokset näkyvät myöhemmin ja muualla.


2. Prosessiin suuntautuvat ohjelmat

o Yleisin residenssityyppi 90-luvulla. Taiteilijalle tarjotaan aikaa ja tilaa työskentelylle ja lisäksi ammatillista tukea (kuten kontakteja) ja esimerkiksi materiaalista tukea. Ohjelmaan sisältyy yleensä prosessimaista, mutta lopputulokseltaan avointa työskentelyä. Taiteilija on suhteessa paikalliseen kenttään ja yleisöön, esim. ”open studio”. Julkinen elementti on mukana, siten että residenssi on näkyvä organisaatio omalla alueellaan.


3. Tuotantoon suuntautuvat ohjelmat

o Tämä tyyppi on voimistuva trendi kaikkialla maailmassa. Oman ajan, tilan, ammatillisen ja materiaalisen tuen lisäksi residenssin aikana on mahdollisuus tuottaa uusi teos. Teoksen esittää joko residenssi itse tai usein jokin yhteistyökumppani. (Esim. Picture This Englannissa.)

Kaiken residenssitoiminnan ytimenä on kuitenkin taiteellisen kehityksen idea; ajan ja tilan tarjoaminen taiteelliselle kehitykselle.

Studiotyypittely

Studio, ateljee, työhuone… Studiokäytännöt heijastuvat residensseihin siitä huolimatta, että nykytaide on hyvin paljon studion ulkopuolella työskentelemistä. Studiot esitetään usein romanttisessa valossa esim. ullakko- tai tehdastilana, johon sisältyy jotakin luovan prosessin salaisuudesta. Erilaisia tulkintoja studioista:

1. Liikkuva studio

Kytkös ulkoilmatyöskentelyyn.

2. Norsunluutorni

Daniel Buren: Function of Studio. Yksityinen tila, joka on tarkoitettu vain taiteilijan omille kokeiluille. Luovan prosessin salaisuus ja studio olemisen paikkana. Eristynyt studio liittyy taiteen objektiluonteeseen: ateljeessa tehdyt esineet kuljetetaan muualle nähtäviksi, siis näyttelyjärjestelmään. Residenssiohjelma ja ateljee toimivat erillisinä yksikköinä ja molemmilla on omat tarkoituksensa.

Jotkut taiteilijat ovat laajentaneet yksityisiä ateljeekäytäntöjä. Esimerkiksi Kurt Schwitters rakensi 1920-luvulla työhuoneensa valtavaksi tilateokseksi ja kutsui työhuoneelleen yleisöä ja muita taiteilijoita. Tällä tavalla hän muutti yksityisesti käsitetyn ateljeen osittain julkiseksi paikaksi. Buren: Studion symbolinen merkitys ”taiteilijaneron” työtilana, luovuuden ja keksintöjen paikkana.

3. Paikka keskustelulle

Taiteilijan työhuone on myös paikka keskustelulle: kriitikot, kuraattorit ja muut taiteilijat voivat tulla työhuoneelle katsomaan teoksia, myös taidekauppa. Studio voi olla myös oppimisen keskus, esim. taiteen ja tieteen väliseen yhteistyöhön pyrkivät yliopistot.

4. Julkinen paikka

Esimerkiksi Andy Warholin ”Tehdas”, joka muutti studion tapahtumapaikaksi ja uusien teosten tehtaaksi. Julkinen ateljeetila voi olla myös museossa, jossa yleisö voi lasiseinien takaa seurata taiteilijan työtä.

5. Museoitu ateljee

Tunnetun taiteilijan traditionaalisesta ateljeesta tulee usein museoitu ateljee taiteilijan kuoltua.

Loppukommenteista:

Tällä hetkellä monet nuoret taiteilijat vaikuttavat miettivän taiteilijakollektiivien perustamista maaseudulle löytääkseen paremmat työskentelyolosuhteet kaupungin ulkopuolelta. Tähän liittyy myös sellaisten taiteen muotojen etsiminen, jotka jollain tavalla ovat suhteessa ympäristöön ja ekologisiin kysymyksiin. Kaupallisten taidemarkkinoiden ulkopuolella oleminen liittyy usein residenssien ideaan. Monelle suomalaiselle nykytaiteilijalle residenssit ovat ulkomailla tärkeä väylä uusien teosten tekemiselle.



Hannele Kolsio, tuottaja, Raumars ry:

Käytännön järjestelyt ja monialainen yhteistyö

(Ks. kalvot ”Raumars ry – Rauman taiteilijavierasohjelma”)

www.raumars.org

Raumars ry on Rauman vierastaiteilijaohjelma. Kolsio on ollut Raumarsilla töissä neljä vuotta ja aiemmin hän on työskennellyt taidemuseoissa ja gallerioissa. Kolsio kertoo projektiesimerkkien kautta Raumarsin taideprojektien toteuttamisesta tuottajan näkökulmasta.

* Aloitettu 1997 Lönnströmin taidemuseon toimesta
* Yhteisötaidetta ensimmäisestä taiteilijasta alkaen
* Rekisteröityi yhdistykseksi 1999
* Kaikki taiteenalat, kuvataide yleisin
* Taiteilijat hakemusten perusteella
* 4-6 taiteilijaa vuodessa, koko aikana 53



Ensimmäinen residenssitaiteilija piti näyttelyn Lönnströmin taidemuseossa ja järjesti työpajoja lasten ja nuorten kuvataidekoulussa. Vierailevaa taiteilijaa velvoitetaan tekemään teos residenssin aikana. Teos suunnitellaan jo hakuvaiheessa. Lönnströmin taidemuseon johtajat ovat olleet keskeisinä mukana Raumarsin toiminnassa, esim. yhdistyksen puheenjohtajina. Kuvataide on taiteenaloista yleisin, mutta myös muita voidaan ottaa. Ongelmana esimerkiksi kirjallisuuden kohdalla on nähty yhteisen kielen puuttuminen, sillä teosten on tarkoitus olla yhteisöllisiä. Ensi kesänä kuitenkin on tulossa Rauman murteen projekti amerikkalaisten taiteilijoiden toteuttamana. Kuvataiteilijoita hakee eniten. Myös yksi arkkitehti, yksi tanssiryhmä ja yksi teatterintekijä on ollut residenssissä.

Haku tapahtuu keväisin. Ohjelmaan valitaan viisi taiteilijaa vuodessa, mikä tuottajan näkökulmasta on paljon, sillä kahdessa kuukaudessa projektin ehtii toteuttaa vain juuri ja juuri. Hakijoita on vuosittain yli 40. Kerrallaan voidaan vastaanottaa yksi taiteilija tai taiteilijapari. Mielenkiintoisia hakemuksia tulee paljon eli residenssitoiminnalle on tilausta. Projekteja suunnitellaan hyvissä ajoin (puoli vuotta etukäteen) ja peruutuksia tulee yleensä kerran vuodessa.

Ensimmäisenä asuntona Raumarsilla oli talo ja studiotila Vanhassa Raumassa. Kun talo myytiin, residenssi muutti Lönnströmin taidemuseon pihatalon yläkertaan. 2006 residenssi muutti nykyisen asuntoon, joka on Syväraumassa tavallinen kahden huoneen ja keittiön asunto, jonka alakerrassa asuu suomalainen perhe. Työskentelytilaa ei ole. Kolsio pitää ihanteellisena, että taiteilijalle voitaisiin tarjota myös työskentelytila. Toisaalta yhteisötaiteessa ideana on se, että taiteilija toteuttaa teoksen muualla yhteistyökumppaneiden kanssa. Kulkuvälineenä taiteilijalle on polkupyörä. Tuottajan auto on käytössä tavaroiden kuljetuksessa. Taiteilijalle siis tarjotaan asunto ja 300 e materiaalikuluja.

Rahoitus ja tukijat

* Taiteen keskustoimikunta: 50 %
* Rauman kaupunki: 20 %
* Satakunnan taidetoimikunta: 5−7 %
* Vakkasuomen Nuorisosäätiö: 4 %

Ei vuosittain:

* Satakunnan kulttuurirahasto, SKR:n rahasto: joka toinen tai joka kolmas vuosi 10 %
* Teresia ja Rafael Lönnströmin säätiö: 4 %, aiemmin 25 %
* Sponsorit. Mitä ne ovat?



Raumarsin vuosibudjetti on koko 2000-luvun pienentynyt. Sponsorirahojen osuus on hyvin pieni. Sponsorien hankkimisen ongelmana on yleensä se, että sponsoreiden haluamaa näkyvyyttä ei pystytä tarjoamaan ja sponsorit puhuvat eri kieltä. Sponsoreiden vakuuttaminen mukaan on vaikeaa hyvistä projekteista huolimatta. Tärkeintä ovat siis julkiset apurahat. Ongelmallista voi olla paitsi apurahojen hakemisen vaatima aika, myös tuen kohdentaminen eri projekteille (esim. hakemuksia varten). Taloudellisen tuen suhteen Kolsio pitää parhaana mahdollisena mallia, jossa jokin taustaorganisaatio (esim. kaupunki) takaa toiminnan perustuen. Hankalaksi on osoittautunut myös se, ettei kaupunki julkisen tuen jakajana vaikuta noteeraavan toiminnan tarjoamaa kansainvälistä näkyvyyttä.

Yhteistyö / osallistujia

* Koulut, päiväkodit, nuorisotalo, kansalaisopisto, Keramos ry, OKL, Martat, Syöpäyhdistys, Eurajoen Mummonkammari, Taidegraafikot, Kuvataidekoulu, teatterikerho, nyplääjät, eri tavoin kokoon kutsutut kaupunkilaiset
* Blue Sea Film Festival, Tehdas ry, Vanhan Rauman Korjausrakentamiskeskus, Turun taideakatemia, TAIK Porin taiteen ja median osasto, Kankaanpään taidekoulu, Satakunnan lastenkulttuuriverkosto, Satakunnan ympäristökoulu, taidemuseot, Vuojoen kartano, kaupungin kulttuuritoimi



Raumarsin hallitus koostuu yhdestätoista eri taiteen- ja kulttuurinalojen edustajasta. Yhdistyksellä on runsaasti yhteistyötahoja alueella. Yhteydet paikalliseen mediaan ovat hyvät, parhaaksi tavaksi on todettu suorat yhteydenotot mediaan tavallisten tiedotteiden lisäksi. Raumars-ringissä on mukana 88 jäsentä. Jäsenmaksua ei ole.

Useat taiteilijat haluavat yhteisöllisissä projekteissaan työskennellä tavallisten ihmisten tai eri alojen työyhteisöjen kanssa. Työikäisiä ihmisiä on kuitenkin vaikea saada mukaan ja sitoutumaan projekteihin. Jotkut haluavat jopa korvausta taiteilijan kanssa tekemästään työstä tai kokevat että taiteilija vain hyötyy heistä. Vika voi olla myös taiteilijassa, esim. aikataulun suunnittelussa. Jotkut osallistujat kuitenkin löytävät toiminnan kautta taideharrastuksen. Koulu- ja päiväkotiryhmät ja opettajat ovat yleensä innostuneita Raumarsin projekteista.

Kolsio on Raumarsin historian kuudes tuottaja ja kolmas pidempiaikainen. Työssään tuottaja kohtaa monenlaisia käytännön haasteita ja toimistotyön ohella vaaditaan monipuolisia taitoja. Hallitus osallistuu vain kokouksiin, muun työn hoitaa osa-aikainen tuottaja. Toimisto on kotona.

Ideaalina Kolsio pitää puolijulkista residenssiasuntoa, jossa yleisönkin olisi helpompi lähestyä taiteilijaa ja päästä katsomaan työskentelyä, ja taiteilija saisi kaipaamiaan kontakteja luontevasti. Haaveena Raumalla on ollut taideyhdistysten yhteinen taidetalo.

Raumarsin projekteja:

Sandra Sitron & Rauman Freinetkoulu 6. luokka

Nukketeatteriesitykset Jäävuori, Tulivuori ja Meri, 2009. Yhteistyössä myös Porin Kallelan koulun 7. luokka.

Sandra Sitron ja Porin Kalleaan koulun 6. luokka: Yli metsien ja merien, 2008. Porin kirjasto.

Johnny Amore & MRCVE (Messianic Research Centre for Visual Ethics)

Superhero vs. Evil Scientists lyhytelokuva esitetiin Blue Sea Film festivaaleilla 2007.

Spat + Loogie, Pool video, 2008

Kuviolausuntakuoro Häplänperän valittajat, Euforia bändi, yksityishenkilöitä.

Jeanne Hoffman, Kollaasikaupunki, 2008

Rauman lyseon peruskoulun 7B, 7C ja Rauman lukion piirustuskurssin oppilaat.

Chosil Kil, Kotelo / Cocoon, 2008

Työskentelyä Vanhan Rauman korjausrakentamiskeskuksessa kolmen puualan jatko-opiskelijan kanssa.

Näyttely Lönnströmin taidemuseossa, 2008

Rainer Prohasta & Eva Grumeth: Rakennussarja-arkkitehtuuria / Toy-Kit-Architecture, 2008. Rauman taidemuseo.

Do Not Touch or Climb – Toy-Kit-Architectures

Opettajankoululutuslaitoksen Rakennettu ympäristö –kurssi. Rainer Prohaska & Eva Grumeth

Mara Maglione & Rauman teatterikerho

SOS-JOB Rauman Urastarttimessuilla helmikuussa 2009

Uponnut Atlantis, Galleria Vanha Savu Merikarvia

Concetta Modica & satakuntalaisia taiteilijoita

Concetta Modica & Rauman Lännen Martat

Kohtaaminen Pohjolassa, kirjonta, 2009. Työstettiin myös Rauman Pitsiviikolla kaupungin

näyttelytilassa.

Projekteissa syntyneitä teoksia on sijoitettu väliaikaisesti ja pysyvästi.

Hanni Stolker: Pususillan maalaus, 2000

Michael Brown & Kari Korhonen: Palloseinä, 2004, Monnan jalkapallokenttä

Agenor Marti ja kaupunkilaiset: Selviytymiskartta, 2007 / The Survival Map, kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus

Sandra Sitron & Rauman kuvataidekoulun taidekäsityöryhmä: Yötaivas, 2008, Uotilan peruskoulun auditorio

Concetta Modica & Rauman Lännen Martat: Kohtaaminen Pohjolassa, 2009, seurakunnan kerhohuone

Armel Barraud: Voikukkanainen / La Femme Pissenlit, 2008, nyplätty rautalanka

Näyttely- ja tapahtumapaikkoja

* Kaupunki ja taidemuseoiden tilat
* Vuojoen kartanon galleria
* Kirjasto
* Virastotalo
* Uimahalli
* Ruokakaupan aula
* Rakennustyömaan jalankulkukäytävä
* Koulun piha
* Tyhjä (autio) talo tai tyhjä liiketila
* Optikkoliikkeen ikkuna
* Performanssipäivä messuilla



Muutos

* Talousvaikeudet 2005
* Uusi pj ”saneeraamaan”
* 6kk ilman tuottajaa
* Uusi ohjelma: residenssijaksot 1-5, jossa

1. tammi-helmikuu, 3. heinäkuu ja 5. marras-joulukuu ”itsenäisesti toteutettava yhteisötaideresidenssi”

* 2007 alkaen irtautuminen, myös asunto



Raumars on Lönnströmin taidemuseon aloitteesta perustettu yhdistys, joka toimii nyt itsenäisenä taidemuseon säätiön irtisanouduttua toiminnasta. Lönnströmin taidemuseon säätiö ei enää halua kannattaa yhdistyksen toimintaa. Kolsio ei pidä tätä itsenäisyyttä hyvänä, vaan epävakaana tilana varsinkin taloudellisesti ja myös siitä syystä, että toiminta on pitkälti kiinni tuottajan jaksamisesta. Ajatus siitä, että taiteilijat toimisivat vuoden viidestä residenssijaksosta kolmen aikana ilman tuottajaa, ei toimi käytännössä. Aiemmin tuottajat olivat 80 %:n työajalla yhdistyksen palkkalistoilla ja lisäksi taidemuseon johtaja antoi työpanostaan toimintaan. Nyt tuottajan työtunneiksi on määritelty 500 h/vuodessa. Nykyisellään Kolsio on laskuttanut 600 h/vuodessa. Työtä on tehty paljon enemmän. Kirjanpitäjälle maksetaan.

Loppukommenteista:

Raumars on Resartis-organisaation jäsen ja suurin osa hakemuksista saadaan sitä kautta. Omilta nettisivuilta on myös löydettävissä hakuinformaatio. Suomalaisia taiteilijoita hakee yksi vuodessa, myös heitä voidaan ottaa vastaan. Kerran on järjestetty residenssivaihto Irlannin kanssa. Tuottaja käy läpi hakemukset ja poimii potentiaaliset. Hallitus ja kutsuttuja yhteistyökumppaneita on mukana valinnoissa. Raumarsilla ei ole tiukasti määriteltyä linjaa valitessaan taiteilijoita vaan hakemukset käsitellään tapauskohtaisesti. Suurimmalla osalla vierailevista taiteilijoista ei ole rahoitusta omasta maastaan. Taiteilijat ovat residenssissä tavallisimmin kaksi kuukautta. Taiteilijoiden verkottuminen suomalaisten taiteilijoiden kanssa on ollut vapaamuotoista; resurssien vähäisyyden takia järjestettyjä kohtaamisia on ollut vähän. Paikalliset taiteilijat ovat joskus olleet mukana työskentelemässä vieraiden kanssa. Monet vierailijoista esimerkiksi opettavat kansan-opistossa ja kuvataidekoulussa.


Juha Huuskonen, taiteellinen johtana, Pikseliähky: Mediataiteen residenssit

Juha Huuskosen oma kokemus mediataiteen residensseistä liittyy Nifcan mediataiteen residenssiohjelmaan ja Pikseliähkyn tuotantoresidensseihin. Pikseliähky on tehnyt tuotanto-residenssiä vuodesta 2004 Nifcan kanssa ja viimeiset pari vuotta HIAPin kanssa.

www.pixelache.ac/vihreapilvi

Vihreä Pilvi on ranskalaisen HeHe-taiteilijakaksikon (www.hehe.org) ympäristöteos, joka toteutettiin Helsingissä Salmisaaren voimalan höyrypilveä valkokankaana käyttäen. Teoksessa höyrypilveen piirrettiin laserilla kuva, jonka muoto ja koko muuttuivat sähkönkulutuksen mukaan. Teos oli esillä Helsingissä helmikuussa 2008 viikon ajan. Taiteilijat käsittelevät teoksissaan sellaisia isoja sosiaalis-yhteiskunnallisia infrastruktuureita kuten saasteet ja liikenne. Heidän työskentely-tapanaan on julkistaa varhaisessa vaiheessa kehitteillä oleva konsepti. Taiteilijat ovat kehitelleet projektejaan pitkällisesti työskentelemällä residensseissä.

Pikseliähkyn residenssiin valitaan taiteilijoita, jotka ovat valmiita ja halukkaita avaamaan työprosessiaan. Projektit ovat yleensä pitkiä ja yhteistyössä eri organisaatioiden ja ihmisten kanssa toteutettuja. Usein ne eivät valmistu vielä residenssin aikana. Vihreä Pilvi –projektista alkanut yhteistyö Helsingin Energian kanssa jatkuu. Uusia toteutettavia projekteja on julkistettu hiljan. Projektien ehdotukset ja suunnitelmat olivat julkisia ja kommentoitavissa verkossa.

http://network.pixelache.ac

Pikseliähky-festivaalia on järjestetty Helsingissä vuodesta 2002. Vuosittain tapahtuma on vieraillut jossakin muualla ja jo monen vuoden vierailut on pyritty järjestämään siten, että festivaali myös jatkuisi uusissa paikoissa. Pikseliähkyn kansainvälisessä verkostossa toimii kahdeksan maata, joissa kaikissa järjestetään itsenäinen tapahtuma. Verkostolla ei ole sääntöjä vaan eri toimijat tekevät itse päätöksensä ja niillä on oma rahoituksensa. Yhteistyö perustuu vapaaehtoisuuteen. Verkoston sisällä tehdään teosten ja taiteilijoiden vaihtoa ja järjestetään työpajoja. Taiteilijoiden lisäksi yhteistyössä on mukana koulutusohjelmia ja työvälineiden kehittelijöitä. Verkoston sisällä kehitetään eteenpäin myös toisten ideoita ja konsepteja. Residenssitoiminta verkoston eri toimijoiden välillä tiivistää verkostoa ja on hyvä tapa kehittää koko toimintaa.

www.unsworn.org

Unsworn Industriesin teos Telemegaphone on aina auki oleva äänikanava norjalaisessa Dalen vuonokylässä. Installaatio haluttiin kylään pysyvästi. Kylässä toimii residenssiohjelma, jolla on ollut näkyvä vaikutus paikallisesti. Toisena esimerkkinä Four Phones –teos, ääni-installaatio, jota on alun perin kehitetty Pikseliähkyn residenssissä Suomessa ja kehitetty edelleen verkostossa ja toteutettu useita kertoja eri vaiheissa. Unsworn on toiminut pitkään yhteistyössä Pikseliähkyn kanssa.

Loppukommenteista:

Tapahtuma lähti liikkeelle ja toimi pitkään pienellä budjetilla. Vuoden 2002 tapahtuman budjetti oli 200 euroa. Pikseliähkyn tärkeimmät rahoittajat ovat julkisia tahoja (Helsingin kaupunki, AVEK, Taiteen keskustoimikunta, KPM, kulttuuri-instituutit eri maissa), lisäksi mukana on kaupallisia rahoittajia. Kesti joitakin vuosia ennen kuin festivaalille saatiin palkattua koordinaattori. Toimintatapa pienellä budjetilla on ollut se, että suunnitteilla olevat projektit varmistuvat pala palalta rahoituksen varmistuessa. Nyt rahoitus on vakaammalla pohjalla. Toimintaan kuuluu siis festivaalin lisäksi kansainvälinen verkosto, residenssitoiminta ja kuukausittaiset tapahtumat Helsingissä. Verkoston pienemmille toimijoille on kehitetty myös pieni tapahtumamalli ison festivaalitapahtuman vaihtoehdoksi.


Paula Toppila, kuraattori: Residenssitoiminta kuraattorin näkökulmasta

Toppila kehottaa huomioimaan, että residenssi voisi olla myös muille kuin taiteilijoille, kuten kuraattoreille ja muille alan toimijoille tarkoitettu. Toppila on muun muassa opettanut taidehistoriaa, työskennellyt gallerioissa, kuratoinut kotimaisia ja kansainvälisiä näyttelyitä ja kirjoittanut taiteesta. Nyt Toppila toimii projektipäällikkönä Taidesäätiö Pro Artessa, joka on vuonna 2007 perustettu yksityinen Helsingissä toimiva säätiö. Hän toimii yhteistyössä kutsutun ulkomaisen taiteilijan kanssa päämääränä tuottaa yksi uusi julkinen tilapäinen teos vuosittain. Toiminta on alkanut tänä vuonna, ja suunnitelmana on jatkaa vastaavia IHME-teoksien tuotantoja joka vuosi maalis-huhtikuussa. Toppila työskenteli ennen tätä työtä näyttelyvaihtokeskus FRAMEn kuraattorina.

Kuraattorin näkökulmasta residenssitoiminta voi olla sitä, että hän yhteistyössä residenssissä olevan taiteilijan kanssa tuottaa teoksen tai kuraattori itse voi työskennellä residenssissä. Residenssiohjelman luonne vaikuttaa siihen kuinka hedelmällistä residenssityöskentely voi olla. Toisaalta kyse voi olla enemmänkin ajan vietosta ja akkujen lataamisesta, toisaalta suunnitelmallisesta työskentelystä teosta tai mahdollisesti kokonaista näyttelyä varten. Residenssin onnistumista voi olla vaikea mitata välittömästi, sillä sen vaikutus voi näkyä vasta pitkän ajan jälkeen. Siten sellainenkin residenssi, joka ei tähtää suoraan tuotantoon vaan ideoiden kehittelyyn ja kouluttautumiseen, voi osoittautua hyvin hedelmälliseksi. Silloin kun kuraattori tekee työtä taiteilijan kanssa uuden teoksen luomiseksi, hän tekee työtä sellaisen luovan prosessin keskellä, jonka suunnasta ei aina voi olla aivan varma. Tuotannollisia residenssejä ajatellessa on myös syytä pohtia, onko valmiin teoksen edellyttäminen aina edes realistista. Nykyisin toiminta on hyvin suunnitelmallista: residenssiohjelma valitsee itselleen sopivan taiteilijan ja taiteilija itselleen sopivan residenssin. Luova työ voi kuitenkin olla monimuotoista.

Pirkanmaan triennaali

Triennaalin kuraattorina toimimisen lähtökohtana oli pidempiaikainen tutustuminen alueen taiteen toimijoihin ja toimintaympäristöön. 2000-luvun alussa Toppilalla oli ensimmäinen yhteys Pirkanmaan alueeseen ja kun varsinainen työ vuonna 2007 alkoi, hän havaitsi alueen toiminnassa selvän muutoksen. Toppila pyysi pirkanmaalaisia omaehtoisia taiteen toimijoita mukaan triennaaliin omilla ohjelmillaan. Paikallisten aluenäyttelyiden perinne muuttui Pirkanmaalla tämän triennaalin myötä. Aiemmin näyttely on koottu juryttamalla; nyt oli kuitenkin mahdollisuus tutustua alueen nykytaiteeseen laajemmin ja pidemmällä tähtäimellä. Juryttamisessa ongelmallista on erityisesti se, että yhdelle teokselle voidaan antaa vain hyvin vähän aikaa. Lisäksi usein jurytettavaksi esitetään vain kaksiulotteisia teoksia, mikä sulkee pois suuren osan nykytaidetta. Juryttaminen sulkee pois myös yhteyden taiteilijaan ja sitä kautta uusien ajatusten ja jopa uusien teosten syntymisen juuri kyseistä näyttelyä varten. Laajempaa lähestymistapaa triennaalin kohdalla tukee myös se, että kolme vuotta alueen taiteessa on lyhyt aika. Triennaalin kuraattori voisi olla mahdollinen residenssivieras Pirkanmaalla, esimerkiksi ulkomainen kuraattori, joka tulee useammankin kerran kolmen vuoden aikana perehtymään alueen toimintaan.

Pro Arte

Pro Arten (www.proartefoundation.fi) residenssi on perusmalli tuotannollisesta residenssistä Suomessa. Pro Arte on yksityinen säätiö, jonka kautta tukija on halunnut lahjoittaa rahaa nykykuvataiteen tukemiseen ja kansainvälistämiseen. Toiminnan perustana on IHME-tuotantojen kokonaisuus, jonka muodostavat IHME-projekti, IHME-päivät (kolmipäiväinen seminaari-tapahtuma) ja IHME-editio. Säätiön tietoinen valinta on toimia julkisessa tilassa näyttelytilojen sijaan. Pysyvänä toimitilana on vain säätiön toimisto. IHME-projektissa pyritään aina uuden ja paikkaan sidotun teoksen tuottamiseen. Joka vuosi paikka valikoituu taiteilijan tekemän ehdotuksen perusteella. Toiminta toteuttaa myös taidekasvatuksellisia päämääriä laajentamalla nykytaiteen yleisöä. Säätiön hallituksen työvaliokunta tekee sisällölliset päätökset, kuten taiteilijan valinnan, ja projektipäällikkö vastaa tuotantojen käytännön toteutuksesta.

Ensimmäinen IHME-projekti oli kuvanveistäjä Antony Gormley teos Savi ja kollektiivinen keho. Teoksen ideana oli tilan, saven massan ja ihmisten kohtaaminen. Jättiläismäinen savikuutio oli ihmisten työstettävänä 10 päivää tarkoitusta varten rakennetussa hallissa Kaisaniemen kentällä. Lähes 1400 ihmistä osallistui projektiin. Kyseessä oli siis yhteisöllinen projekti, jossa mahdollistettiin erilaisia tekemisen tapoja. Sääntönä osallistujille oli vain, ettei toisen tekemää saanut hajottaa. Tilasta muodostui monimuotoinen savimaisema. Noin 4000 ihmistä kävi katsomassa lopputulosta. Palaute osallistujilta ja yleisöltä oli pelkästään positiivista. Gormley on aiemminkin tehnyt yhteisöllisiä teoksia saven kanssa, muttei koskaan projektia jossa osallistujia ei ohjeistettu millään tavalla. Mukana oli paljon taiteilijoita ja käsityöläisiä, mutta projekti tavoitti myös sellaisia ihmisiä, joilla ei ole kontaktia taiteeseen muuten. Yle Teema teki dokumentin projektista. (One & Other –projekti Lontoossa.)

Tärkeänä lähtökohtana residenssille Toppila pitää sitä, että taiteilijalle voidaan osoittaa henkilö, joka mahdollistaa teoksen toteuttamisen. Vuoden 2009 IHME-projektin toteuttamisessa oli mukana suuri määrä säätiön työntekijöitä, alihankkijoita ja heidän työntekijöitään, yhteensä arviolta sata ihmistä toteuttamasta riskialtista projektia. Teokseen tilaaminen johonkin tiettyyn yhteyteen on mahdollista toteuttaa myös pienessä mittakaavassa. Hyvän projektin tekeminen edellyttää sekä tietotaitoa että rahaa. Ja rahaa ei yleensä riitä hienojenkaan projektien markkinointiin. Sähköiset mediat kuitenkin mahdollistavat tiedottamisen ilman suuria kustannuksia.

Myös seuraava Pro Arten IHME-projekti tulee olemaan yhteisöllinen teos, mutta ei samalla tavoin osallistava kuin edellinen projekti. Vuoden 2010 IHME-teos julkistetaan maaliskuussa. Skotlantilaisen Susan Philipszin taideteos toteutetaan keskeisessä julkisessa tilassa Helsingin keskustassa. Kysymyksessä on ääniteos. Säätiöin tarkoituksena ei ole kuratoida teoksista jatkumoa, vaan esittää monimuotoista nykytaidetta. IHME-päivät järjestetään maaliskuun viimeisenä viikonloppuna Vanhalla ylioppilastalolla. IHME-päivien konseptiin kuuluu työpajat ja se, että projektissa tuotettu teos tulee keskusteluun.

Taiteilijoiden valinta: Pro Arten työvaliokunta käy keskusteluja siitä, mitkä taiteilijat säätiötä voisivat kiinnostaa. Taiteilijavalinnat tehdään perustuen omaan asiantuntemukseen ja pitkän-tähtäimen keskusteluihin useiden kansainvälisten taiteilijoiden kanssa.


Paneelikeskustelu: Residenssitoiminnan kokemukset ja tulevaisuus Pirkanmaalla

Paneelissa: Irmeli Kokko, Hannele Kolsio (Raumars ry), Paula Toppila, Laura Uimonen (Voipaalan

taidekeskus), Elise Pedersen (Tampereen kaupunki, kulttuuritoimi), Arja Moilanen

(Tampereen taiteilijaseura), puheenjohtajana Mikko Lipiäinen (Pispalan

kulttuuriyhdistys ry)

Lisäksi kommentteja mm.: Janne Rahkila (T.E.H.D.A.S. ry), Krister Gråhn (Rajataide ry), Mikko

Kallio (Pirkanmaan taidetoimikunta), Olli Räty (Taide-Nuuttila)


Laura Uimonen, Voipaalan taidekeskus

(Ks. kalvot ”Kokemuksia residenssitoiminnasta, Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski, Sääksmäki”)

Voipaalan taidekeskus toimii Valkeakoskella luonnonkauniilla kartanoalueella. Voipaala toimii Rapolan linnavuoren läheisyydessä ja museoviraston kanssa tehdään yhteistyötä. Osa Voipaalan toimintaa on myös residenssi. Voipaalassa järjestetään 4−5 vaihtuvaa näyttelyä vuosittain. Taidekeskus on kunnallinen toimija, jolla ei ole valtionosuutta. Aiemmin toiminta on profiloitunut lastenkulttuuriin. Isojen tilojen käyttöä on mahdollisuus entisestään tehostaa. Tällä hetkellä tiloissa toimii kuvataidekoulu ja myös työpajoja järjestetään.

Sääksmäki on verrattavissa Tuusulaan. Sääksmäki on ollut kesätaiteilijayhdyskunta. Wickströmin Visavuoren ympärille on kokoontunut taiteilijoita ja tämä liittyy myös Voipaalan taustaan (Ilkka-ateljee).

Valkeakosken kuvataiteilijoilla on oma puutalo Valkeakosken keskustassa. Tämä taho voisi olla yksi hyvä yhteistyökumppani residenssitoiminnan kehittämiseen. Sääksmäki kaipaa yhteistyökumppaniksi kaupunkien toimijoita. Residenssivaihtoa on aiemmin toteutettu Saksan Kleinsassen kanssa kuukauden työpajajaksoina valtion taidetoimikunnan tukemana. Työpajoista on syntynyt Voipaalan alueelle jonkin verran pysyviä töitä. Aluetta voisi kehittää kuvanveiston paikkana.

Näyttelyjä rakennettaessa taiteilijat ovat usein asuneet ja työskennelleet Voipaalassa epävirallisessa residenssissä. Yleensä nämä taiteilijat ovat tehneet jotain vastavuoroisesti, esimerkiksi opettaneet kuvataidekoululaisia. Voipaala toimii pienellä määrällä työntekijöitä, Uimosen lisäksi siellä työskentelee näyttelysihteeri ja museomestari, joka jaetaan kaupungin teatterin kanssa. Teatterin suuntaan on tiivistä yhteistyötä muutenkin.

Taidekeskuksessa tapahtuu myös epävirallista toimintaa. Tiloja tarjotaan taiteilijoille eri tarkoituksiin silloin kun tilat eivät muuten ole käytössä. Materiaaleja ja muuta vastaavaa ei kuitenkaan ole voitu tarjota.

Backlight-projektin yhteydessä järjestettiin residenssi, jossa oli mukana neljä valokuvataiteilijaa. Valkeakosken kuvataiteilijoita oli mukana epävirallisesti. Toinen residenssijakso syntyi Outi Heiskasen näyttelyn yhteydessä kun otettiin vastaan intialaisia vieraita muutamaksi viikoksi. Yhteistyö intialaisten kanssa paljasti myös kulttuurisista eroista johtuvia haasteita. CAREn kautta Voipaala haluaisi hankkia suunnitelmallisuutta, yhteistyötahoja ja resursseja residenssitoimintaan.

Arja Moilanen: Tampereen taiteilijaseura

Tampereen taiteilijaseuran residenssitoiminta on käynnistymässä ja resursseja tähän toimintaan on käytettävissä. Ensimmäinen residenssiasunnossa asunut taiteilija oli taiteilijaseuran vieraana tänä vuonna. Seura on perustettu vuonna 1920 ja jäseninä on 260 ammattikuvataiteilijaa. Taiteilijaseuran toimintakeskuksessa Mältinrannassa on näyttelytiloja ja taidelainaamotila ja seuran toimisto. Vuonna 2008 saneeratussa työtilaosassa on grafiikan paja, keramiikan tilat, metallipaja ja monumenttiateljee. Uusien tilojen osalta Mältinrannassa on vielä käynnistämisvaihe meneillään. Residenssitaiteilijoita on jo työskennellyt uusissa tiloissa. Taiteilijaseuran käytössä on myös Ateljeetalo Pesula ja Takahuhdin taidekeskus.

Kansainvälistä toimintaa on siis taiteilijaseuran järjestämänä ollut jo pitkään. Ensimmäinen kansainvälinen näyttely järjestettiin vuonna 1948. Apurahoja on myönnetty kansainväliseen työskentelyyn, ja vaihto- ja yhteisnäyttelyitä on järjestetty. Kansainvälisen toiminnan muodot ovat muuttuneet vuosien varrella. 80-luvulla aktiivinen yhteistyökumppani oli Unkari. 90-luvulla Mältinrannassa järjestettiin kuvataidepäiviä ja kontakteja oli USA:han ja Itävaltaan. Yhteistyön muotona olivat työpajat. 2000-luvulla on tehty yhteistyötä Färsaarien kanssa. Myös yksittäisiä näyttelykutsuja on tehty. Seura on järjestänyt esimerkiksi taiteilijatapaamisia. Düsseldorfin kanssa on järjestetty vaihtonäyttely, joka on saanut alkunsa residenssivaihdosta. Seuran jäsenet ovat vierailleet aktiivisesti olemassa olevissa residensseissä eri puolilla maailmaa.

Kun Takahuhdin taidekeskus saatiin vuokrattua taiteilijaseuran käyttöön, mahdollisuus omaan residenssiin konkretisoitui. Takahuhdissa on muun muassa erikokoisia työskentelytiloja ja varastotilaa. Näyttelyihin ja työskentelyyn soveltuva sali on kunnostettu ja asunto valmistunut. Salia käyttävät myös seuran omat taiteilijat. Takahuhdin asunnossa on mahdollista majoittaa myös muiden tiloissa työskenteleviä taiteilijoita. Samassa rakennuksessa asuu kaksi taiteilijaperhettä.

Tulevan yhteistyön kannalta rahoituspohjan suunnittelua pidetään tärkeänä. Taiteilijaseuran päätukija on Tampereen kaupunki. Lisäksi on myös monia muita tulonlähteitä projektikohtaisesti. Lisäksi seuralla on taidelainaamo ja näyttelytilat, joista tulee myös myyntituloja.

Taiteilijaseura on suunnitellut kansainvälistä toimintaa usean eri ulkomaisen tahon kanssa. Ensimmäinen taiteilijavaihto on toteutettu Tarton taiteilijaseuran kanssa. Takahuhdin taidekeskus pyrkii olemaan aktiivinen toimija kaupunginosassaan ja yhteistyötä on tehty esimerkiksi naapurissa toimivan vanhusten palvelutalon kanssa.

Taiteilijaseura on mukana valtakunnallisessa Art 360 –hankkeessa, jossa pyritään kehittämään yritysyhteistyötä ja managerointia kuvataiteen alalla nimenomaan järjestöjen kautta. Tällaisia yhteyksiäkin voitaisiin tulevassa yhteistoiminnassa hyödyntää.

Yleensä se, mitä Tampereen taiteilijaseuran taiteilijat odottavat residenssitoiminnalta, on konkreettinen tekeminen ja aito vuorovaikutus. Lisäksi arvokkaana nähdään se, että seuran taiteilijat saisivat käyttöönsä verkoston mukanaan tuoman toiminnan monipuolisuuden.

Elise Pedersen: Tampereen kaupunki, kulttuuritoimi

Kaupungin kulttuuripalveluiden residenssitoiminta perustuu kahdenkeskisiin sopimuksiin. Koska työvoimaresursseja toimintaan ei ole, tähän asti on pystytty toteuttamaan vain tällainen malli. Taiteilijavaihtoa esimerkiksi Düsseldorfin kanssa on pidetty hedelmällisenä. Yhteistoiminnassa olisi hyvä tavoitella toimivaa kokonaisuutta.


Mitkä voisivat olla hyviä ja tehokkaita tapoja kehittää resurssien jakoa toimijoiden välillä ja tehostaa käytännön toimintaa?

Saman taiteilijan vierailua voitaisiin ehkä hyödyntää useammassa paikassa, esimerkiksi ensin Voipaalassa ja sitten Raumalla. Taiteilija voisi esim. toteuttaa projektin toisessa paikassa ja sitten näyttelyn toisessa. Raumarsissa vierailleet taiteilijat ovat olleen pettyneitä jos näyttelyä ei ole saatu järjestettyä lainkaan. Pispalan nykytaiteen keskuksessa on jo vieraillut samoja taitelijoita kuin Raumalla. Kontakteja on tällä tavoin päässyt syntymään. Raumarsin vaikutuksen huomaa siis Pirkanmaalla.

Näyttelyvaihtoa ulkomailta tulleille taiteilijoille pidetään hyvänä asiana. Kustannuksia voisi pyrkiä jakamaan useamman kaupungin kanssa.

HIAPissa saadut kokemukset jaetuista residensseistä eivät aina olleet hyviä. Fokusointi voi kärsiä siitä että lyhyttä residenssiaikaa hajotetaan. Olisi syytä pohtia pikemminkin, että millaista rakennetta tarvittaisiin ja miten voimavaroja voitaisiin jakaa siten, että saataisiin vieraaksi joku hyvä taiteilija tai teos. Yhteistyöllä saataisiin eri alojen osaamista hyötykäyttöön.

Resurssien jakaminen Pirkanmaan paikallisten toimijoiden välillä on Tampereen taiteilijaseuran näkökulmasta tärkeää. Yhteistyöllä myös muualla olevien residenssikeskusten kanssa voitaisiin hyödyntää koko verkoston kontakteja taiteilijoihin ja etsiä laajemmin taiteilijoille sopivia paikkoja toteuttaa residenssi.

Millaisia ongelmia residenssitoiminnassa on kohdattu?

Kieliongelmat tulevat usein eteen varsinkin rahasta puhuttaessa.

Tampereen kaupungin kulttuuripalveluiden residenssitoiminta on perustunut pitkälti kahdenvälisiin sopimuksiin. Aiemmin kaupungilla on ollut residenssisopimus Mexico cityn kanssa kolmen vuoden ajan. Sopimus purettiin kommunikaatiovaikeuksien vuoksi.

Taiteilijavaihdossa on hyvä ottaa huomioon se, että vaihtopartneri olisi mahdollisimman samanlainen toimija. Taiteilijavaihto ei välttämättä ole hyvä tapa residenssitoiminnalle elleivät toimialat ole samat ja sitä kautta intressit kohtaa. Vaihto vain vaihdon vuoksi ei ole arvokasta. HIAPin residenssiin valittiin bulgarialainen taidemaalari avoimen haun perusteella. Kävi ilmi, että valitsijat olivat ymmärtäneet taiteilijan työt kulttuurisista syistä täysin väärällä tavalla. Vierailun aikana oli myös muita käytännöllisiä ongelmia esimerkiksi yhteisen kielen puuttumisesta johtuen. Yleensä tällaisia ongelmia ei kuitenkaan tule, sillä useat taiteilijat ovat tottuneet työskentelemään residensseissä.

Myös suomalaisten yhteistyötahojen odotuksista ja päämääristä on syytä keskustella avoimesti, jotta ymmärrettäisiin toisten näkökulmat siitä mitä pidetään onnistuneena residenssinä.

Suomalaiset ovat usein epäluuloisia residensseihin tulevia taiteilijoita kohtaan, mikä johtaakin siihen, että odotetaan konkreettisia tuloksia. Valintaprosessia ja odotuksista keskustelemista pidetään näistäkin syistä tärkeänä.

Keskusteltaessa siitä mitä taiteilijalta odotetaan, tulee ilmi apurahojen hakemiseen liittyvät ongelmat. Ellei konkreettisia tuloksia paikan päällä saada, apurahojen myöntäjiä voi olla vaikea vakuuttaa.

Toiminnan muotojen ja odotuksien pohdintaa

Yhteistoimintaa suunnitellessa täytyy selvittää kuka haluaa ja missä määrin sitoutua vakituisen residenssitoiminnan ylläpitämiseen. Onko joitakin tahoja, jotka ovat kiinnostuneita vain joistakin sisällöistä? Olisiko sittenkin parempi miettiä kutsuttavia henkilöitä, jotka kiinnostaisivat ja sitä kautta poistaa vakituiseen toimintaan liittyvä taakka? Asiaa lähestyttäisiinkin sisältölähtöisesti. On hyvä ottaa huomioon myös se, että rahoitusta on helpompi saada projekteihin kuin vakituiseen toimintaan. Siksi kannattaisi pohtia projektiresidenssin mahdollisuutta.

Voitaisiin ajatella, että yhteishankkeen vetovastuu vaihtuisi säännöllisin väliajoin. Jatkuvuuden kautta voitaisiin osoittaa toiminnan yhteiskunnallinen merkittävyys, status ja työn arvokkuus. Tärkeää on myös vastavuoroisuuden periaate, joka on tullut ilmi esimerkiksi Tampereen kauppakamarin järjestämissä kulttuurin ja yritysyhteistyön seminaareissa. Vastavuoroisuudessa voi olla kysymys pienistä asioista kuten siitä, että taiteilija laittaa yritysyhteistyössä itsensä peliin.

Taide-Nuuttila Virroilla on aloittamassa residenssitoimintaa maaseudulla luonnonkauniissa ympäristössä. Aiemmin on järjestetty kesänäyttelyitä ja ajatus residenssitoiminnan käynnistämisestä on kypsynyt pitkään. Ongelmallisena nähdään paikan syrjäinen sijainti. Taide-Nuutilan toiminnan kannalta on hyvä ottaa huomioon, että residenssitoiminta kytkeytyy myös matkailuun. Yhteisenä tarkoituksena voisi olla Pirkanmaan nostaminen näkyville kuvataiteen alueena myös kansainvälisesti.

Rajataiteen toivomuksena on näkyvän toiminnan aikaansaaminen. Kun keskustelut CAREn yhteistoiminnan tiimoilta alkoivat, tilanne oli se, etteivät alueen eri toimijat edes tienneet toistensa kansainvälisestä toiminnasta. Jatkuvuuden kautta näkyvyyttä saataisiin aikaan paremmin. Toiveena on avoin toiminta, josta kaikki mukanaolijat voisivat hyötyä.

Paula Toppilan mukaan Pirkanmaan alue on kuvataiteen kenttänä monipuolinen ja mielenkiintoisia tekijöitä on paljon. Ilmeisesti TTVO:lla on hyvä vaikutus alueen kehitykseen. Toppila näkee yhtenä vaihtoehtona myös kuraattorien residenssitoiminnan, joka olisi yhdistettävissä Pirkanmaan triennaaliin. Jos päämääränä on kansainvälistyminen, kuraattorien aktiivisia verkostoja voisi tässä hyödyntää. Kuraattorien verkostoissa ollaan yleensä kiinnostuneita tällaisista mahdollisuuksista.

Uudessa toiminnassa voidaan olla ennakkoluulottomia ja on mahdollisuus rikkoa käsityksiä siitä mitä residenssitoiminta on. Toiminnan muoto voidaan tehdä joustavaksi esimerkiksi residenssin keston suhteen. Parasta aikaa perinteisen residenssitoiminnan muodon rikkomista mietitään monessa paikassa teemalähtöisyyden suuntaan.

Projektimuotoinen residenssi kiinnostaa, sillä se tarjoaa verkostoitumismahdollisuuden. Kontaktien myötä alueelle voidaan palata helposti.

Raumarissa on ollut kaksi taitelijaa, jotka tulivat vuoden päästä uudelleen. Vuoden 2010 hakuun haluttiin yksi sellainen taiteilija, joka tulisi uudelleen vuonna 2011. Tällöin taiteilija sitoutuu pitempään projektiin ja yhteisö hyötyy enemmän kun taiteilija tunnetaan.

Näkyvyyttä voitaisiin tavoitella myös monialaisuudella. Kuraattori-tutkija-aktivisti-taiteilija – monialainen malli mahdollistaisi myös enemmän reflektointia, mikäli myös taiteesta kirjoittavia tutkijoita kutsuttaisiin residenssiin.

Luonteva yhteistyö paikallisten taiteilijoiden ja vierailevien taiteilijoiden kanssa nähdään tärkeänä. Itseisarvona ei ole syytä pitää sitä, että koko ajan voitaisiin pitää vierasta. Toiminnassa olisi tärkeää pystyä säilyttämään joustavuus ja riskinottokyky. Syytä on myös miettiä mitä me voimme antaa taiteilijalle ja ottaa huomioon se, miten hänelle on luontevaa työskennellä. Tärkeää olisi pyrkiä organisaation avoimuuteen vaihtoa ja auttamista toteuttaen.