KaOs- kaupunginosaprojektin työryhmä ja Tampereen kaupunki järjestävät
PISPALA -SEMINAARIN 14.9.2007
klo 9-16, Museokeskus Vapriikissa, Tampereen Tampellan alueella, käyntiosoite Veturiaukio 4
Pispalan alueen asemakaavoitus on tulossa ajankohtaiseksi ja työtä käynnistellään parhaillaan. Työn käynnistämistä ennakoiden järjestettävän Pispala -seminaarin tarkoituksena on luoda katsaus Pispalan nykytilanteeseen ja alueen kehittämistä koskeviin haasteisiin sekä tutustua muutamiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden alueiden kehittämisen esimerkkeihin muualla Suomessa ja Euroopassa. Tavoitteena on keskustella myös vaihtoehtoisista toimintamalleista, joilla Pispalan tulevaisuutta voidaan hahmottaa.
Tilaisuudessa kuullaan aamupäivän aikana paikallisten toimijoiden puheenvuoroja ja luodaan katsaus kaupunkisuunnittelun nykypäivän haasteisiin. Iltapäivälla paneudutaan Pispalaan rakennusvalvonnan, kaavoituksen ja kulttuuriympäristön suojelun näkökulmasta. Iltapäivällä esitellään myös muutamia esimerkkitapauksia muualta Suomesta ja maailmalta.
Tilaisuus päättyy keskusteluun, johon toivomme teidän tuovan panoksenne ja kertovan mahdollisista kokemuksistanne kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden alueiden kehittämisestä.
Ilmoittautumiset seminaariin maanantaihin 10.9.2007 mennessä
marjo.lehtonen@tampere.fi tai puh. 03-56565140
Lisätietoja tilaisuudesta Hannele Kuitunen p. 050-3023458
TERVETULOA!
Hannele Kuitunen
Rakennustutkija
Tampereen museotoimi/Pirkanmaan maakuntamuseo
Kulttuuriympäristöyksikkö
Käyntiosoite: Museokeskus Vapriikki, Veturiaukio 4
PL 487, 33 101 Tampere
Puh. 050 3023458, Faxi 03 565 65141
Sähköposti: hannele.kuitunen@tampere.fi
www.tampere.fi/vapriikki