”Hospoti pominoi, pokoin’iekkoi.” 

Mitä tapahtuu kun kulttuuri, kieli ja koti joudutaan piilottamaan, riisumaan ja jättämään? 

Suvanto käsittelee karjalaisuuden historiaa ja asemaa Suomessa. Identiteetti ja identiteetin menetys muukalaisvihan ja pelon seurauksena on karjalaiselle yhteisölle tuttua. Pukeutuminen ja vaatteet rakentavat identiteettiä, ne vahvistavat yhteyttä ja näyttävät ulospäin kuuluvuutta. Karjalaisissa käsitöissä, räččinäpaidan muiškissa, käspaikoissa ja villasukissa käytettään symboleja ilmaisemaan kantajaansa, suojelemaan ja vahvistamaan. Symbolit ovat kuiskauksia ja rukouksia, loitsuja. Se joka niitä osaa lukea voi lukea kantajasta tämän koko elämän. Koruteokset lainaavat symboliikkansa näistä, ne kommentoivat karjalaisen yhteisön kivuliasta historiaa mutta myös herättävän toivon kulttuuriin ja sen tulevaisuuteen. 

Teokset on nimetty karjalan kielellä, vienan karjalan murteella. Karjalan kieli on erittäin uhanalainen eikä sillä ole Suomessa riittävää laillista asemaa. 

”Luajin moan. Luajin in’ehmisen. Luajin koin.

Mintäh mie luajin mit luajin? Luajin ičellä, luajin perehellä, luajin jo tuonilmaših männeillä. Luajin yhtevykšellä. Luajin šuojaksi.

Luajin mit luajin šentäh jotta jokahini inihmini tulou tietyä mit on hištouriassa tapahtun ta tapahtuu nyt.”

Reeta Suvanto (s. 1993) on suomalais-karjalainen korutaiteilija joka käsittelee teoksissaan karjalaista identiteettiä ja kulttuuria, sukupolvia ylittäviä tapahtumia sekä oman sukunsa historiaa. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta 2018.