Julianna Saarela ja Tuuli Luminen – Syviä pintoja

Tamperelaiset taiteilijat Julianna Saarela ja Tuuli Luminen tuovat
taideteoksiaan näytille Pispalan nykytaiteen keskukselle
Hirvitaloon.
Syviä Pintoja on näyttelykokonaisuus, joka esittelee katsauksen taiteilijoiden
elämänkokemuksiin. Näyttelyn teemoina toimivat empatia ja samaistumisen tuntemukset.
Nähtävillä on eri tekniikoin luotuja maalauksia, sekä hiili- ja pastellitöitä. Molempien
opiskelijoiden työt käsittelevät mielenterveyttä sekä kasvukokemuksia elämän varrelta.
Yhteinen teema johdatti heidät yhdistämään luomuksensa toisiaan täydentäväksi
yhteisnäyttelyksi. Luminen ja Saarela opiskelevat Tampereen ammattikorkeakoulussa
toista vuotta englanninkielisessä “Media and Arts” tutkinto-ohjelmassa, opintopolkunaan
Fine Art. Osa nähtävistä teoksista ovat heidän kurssitöitään.
Saarelan työt tutkivat teemoja näkökulmasta, jossa myötätunto voi olla myös ajoittain
tuskallista mutta välttämätöntä ihmisyydelle. Hänen töissään ilmenee kuinka juuremme
lapsuudesta aikuisuuteen mahdollistavat kosketuspinnan toisten ihmisten kokemuksiin.
“Teokseni kuvailevat sitä, kuinka joskus on houkuttelevaa sulkea mielemme maailman
kivulta, miten lapsuuskokemuksemme juurruttavat ja miten pimeässä tanssiminen voi
tarjota hetken, jossa läsnäolo avaa yhteyden itseen ja sitä kautta muihin” – Julianna
Lumisen maalaukset ovat katsauksia muistoihin 27-vuotisen elämän varrelta jotka
tarjoavat kuvauksen kasvamisen kivuista ja iloista. Jokainen työ on saanut alkunsa
henkilökohtaisesta muistosta, lapsuudesta nykypäivään. Osa töistä on toteutettu jo ennen
opintojen alkua.
“Matkalla lapsesta nuoreksi aikuiseksi ilmenevät syrjäytyminen sekä päihdeongelmat.
Töissäni käsittelen näitä teemoja löytäen kauneuden asioista jotka saattavat olla
epämiellyttäviä, tavoitteenani samalla olla rehellinen ja vilpitön.” – Tuuli