Seppo Alanissin ja Katja Hynnisen näyttely ”Elä minussa edelleen” on esillä Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalolla 1.–22.3. Avajaiset lauantaina 28.2. klo 18–20.

Näyttelyssä kaksi materiaaleiltaan ja työskentelytavoiltaan erilaista taiteilijaa sivuavat omista lähtökohdistaan käsin heräämisen ja luopumisen, uusien alkujen ja kasvun teemoja. Taakse jo jäänyt elää meissä edelleen ja toimii kasvualustana uudelle.

Alanissi pohtii elämän, maailman syklejä, sekä suurempia, että niiden sisässä tapahtuvia ja toistuvia lyhyempiä syklejä, niiden välillä tapahtuvaa verkottumista. Hän käsittelee asioita mm. syväekologian ja panpsykismin viitoittamien ajatusten kautta. Välineenä toimii tyypillisesti mustekynä, jonka toisteinen viiva tuo töihin materiaalisuuden tuntua ja massaa.

Hynninen tuo veistosinstallaatiossaan esille tyhjältä näyttävän tilan, joka on kolkko, mutta jota kohti voi kurottautua lempeästi. Rapistuva talo kantaa muistoja, joita kohti juuret hiljalleen hakeutuvat. Teoksessa on yhdistetty puuta, metallia ja tekstiiliä. Taiteellisen inspiraationsa hän saa ihmisen mielestä, kehosta ja kokemuksista sekä retkistä outoihin paikkoihin. Arkkityyppinen talo toimii ihmisen vertauskuvana.

Seppo Alanissi & Katja Hynninen’s exhibition “Elä minussa edelleen” (Live on in me still) can be viewed at Pispala Contemporary Art Center Hirvitalo during 1.-22.3.2026. The opening night is on Sat 28.2. at 18-20.

In the exhibition, two artists who differ both in materials and work methods, come together from their own points of view to touch on the themes of waking up, letting go, of new beginnings and growth. What has already passed lives on in us still, and functions as a seedbed for the new.

Alanissi ponders the cycles of life and the world, of cycles far greater, as well as shorter ones that repeat inside other cycles, growing networks between each other. He handles subjects through thoughts inspired by, e.g., deep ecology and pan-psychism. As his typical instrument is an ink pen, whose repetitive line brings a sense of materiality and mass into the works.

Hynninen, with her sculpted installation, brings to the fore an empty space, hollow and grim, but towards which one can gently reach out to. A tattered building bears memories, towards which roots are silently starting to dig into. The installation combines wood, metal and fabric. The artist draws her inspiration from the human mind, body, and from trips to strange places. The archetypal house functions as a metaphor for a person.