Janne Rahkilan taidenäyttely Suoja

Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalo
16.9. – 18.10.2023

Avajaiset 16.9. klo 18.00-21.00.

Näyttelylle nimensä antaa vuonna 2023 aloitettu maalaussarja Suoja. Sarjan maalaukset ovat maisemia maailman laidalta. Akvarelleja aikamme lopusta tai uuden ajan alusta.

Nämä maisemat ovat yksi mahdollinen tulevaisuus. Niitä on inspiroinut lapsen saannin tuottama ahdistus tulevaisuudesta. Minua huolettaa minkälainen maailma tulee olemaan. Kuvien tekeminen on prosessi, jossa yritän tutustua mahdollisiin maailmoihin. Sarja tekeminen tulee jatkumaan näyttelyn jälkeenkin. Kuvien tarkoitus ei ole tehdä poliittista työtä. Ne eivät saarnaa tai ole varoittavia esimerkkejä. Ne pohjaavat voimakkaasti viimeaikaisiin tunteisiini.

Tässä vaiheessa kuviin on ilmestynyt hiljaista kaupunkikuvaa jossa kokoontuu pieniä ryhmiä ihmisiä. Ne ovat jonkinlaisia uusperheitä tai heimoja. Ne muodostuvat tarpeen ympärille, ei niinkään kiintymyksen tai rakkauden. Lohtua suo sateelta suojaava silta tai palava öljytynnyri. Kuvien ei ole tarkoitus olla realistisia kuvitelmia ihmiskunnan selviytymisestä. Ne ovat nautinnon tai huojennuksen välähdyksiä ihmisiä riepottelevien luonnonvoimien keskeltä. Haluaisin uskoa, että läheisyyden ja onnen hetket ovat mahdollista millaiseksi tahansa maailma kehittyy.

Toinen maalaussarja on nimeltään Tuntematon, jota olen aloittanut tekemään vuonna 2022. Ne ovat poliisin tunnistuskuvien ja anatomian piirrosten pohjalta tehtyjä akvarelleja. Sarjassa on rikoksen tehneitä tai henkilöitä joita etsitään rikokseen liittyen. Katsellessani poliisin
tekemiä kuvia tunnen jotain synkkää. Mietin kuvissa esiintyvien ihmisten kohtaloita. Tunnen myötätuntoa näitä henkilöitä kohtaan. Kuvat vetävät puoleensa ja työntävät luotaan. Ehkäpä tällä hetkellä hyvin suosittujen true crime -podcastien ja tv-sarjojen kuluttajat tuntevat jotain samaa.

Kuvien lähteenä on käytetty myös anatomian oppaita. Ajatuksena on ollut sen kautta tuoda esiin kuvien kohteiden inhimillisyys. Kuka tahansa meistä voi tulla kuvatuksi näin. Jokainen meistä voisi joutua näihin tilanteisiin. Poliisin piirrokset ovat tehty hyödyntäen arkkityyppisiä ihmisen ominaisuuksia. Usein piirrosten perusteella tunnistetut ihmiset eivät valokuvissa muistuta juurikaan heistä tehtyä piirrosta. Silti heidät on tunnistettu. Piirrokseen on taltioituna jokin tunnistettava, heitä määrittävä piirre.

Teokset ovat akvarelleja. Suurimman osan värimaailmaksi on muototutunut, osin vaiston varaisesti, maanläheiset värit. Niissä on niin uhka kuin inhimillisyys, kehollisuus ja läheisyys. Ne houkuttelevat katsomaan lähempää. Sulkevat intiimiin piiriinsä. Niissä voi kohdata ihmisen.

Näyttelyn kolmas teossarja on Huuto. Sarja valokuvia, joihin olen pyytänyt naisia päästämään ulos huudon. Ajatuksena on nostaa esiin kuvastoa aktiivisista naisista.

Teosten kuvaushetket olen pyrkinyt järjestämään niin, että kuvaukseen osallistujalla on mahdollisimman turvallinen olo. Tilanteessa ei ole ylimääräisiä henkilöitä ja huutamisen tapaa ei määritellä. Kerron osallistujalle, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja he saavat tarvitsemansa tilan ja ajan.

Olen tietoinen asemastani miehenä ja se vaivaa minua. Kysyn itseltäni onko minulla oikeutta kuvata näitä kuvia. En osaa vastata, mutta ajattelen, että roolini on antaa tilaa. Kuvaustilanteet ovat olleet erilaisia, mutta usein osallistujat ovat maininneet helpotuksen, riemun ja voimautuvuuden kokemuksia. Huutaminen on fyysisesti haastavaa ja tunteikasta toimintaa. Huuto-sarja on ollut vahvasti omaa positiotani haastava teos. Itselleni se ei
missään vaiheessa ole tuntunut helpolta. Palkitsevalta kylläkin.

Janne Rahkila on Tampereella asuva keski-ikäinen isä, kuvataiteilija ja muusikko. Yli 20 vuotta kestäneen taiteilunsa varrella hän on harhautunut monen eri ilmaisutavan vietäväksi aina valokuvauksesta maalaukseen ja performanssiin, elektromusiikista folkiin, videotaidetta unohtamatta. Punainen lanka tässä eri taiteen muotojen välillä sinkoilussa lienee sen sijoittuminen parrasvalojen ulottumattomiin, jonnekin alakulttuurin syövereihin.

— ENG —

The exhibition is named after a painting series called “Suoja” (Protection), which was initiated in 2023. The paintings in the series depict landscapes from the edge of the world. Watercolors from the end of our time or the beginning of a new era.

These landscapes represent one possible future. They have been inspired by the anxiety about the future brought on by becoming a parent. I’m concerned about what kind of world we’ll have. Creating these images is a process where I try to explore possible worlds. The series will continue beyond the exhibition. The purpose of the images is not to create political work. They don’t preach or serve as cautionary examples. They are strongly rooted in my recent emotions.

At this stage, the images have included quiet urban scenes where small groups of people gather. These are sort of new families or tribes. They form around necessity, not so much attachment or love. Comfort is offered by a bridge protecting from the rain or a burning oil barrel. The images are not meant to be realistic depictions of humanity’s survival. They are glimpses of pleasure or relief amidst the natural forces that buffet people. I would like to believe that moments of closeness and happiness are possible no matter how the world develops.

Another painting series is called “Tuntematon” (Unknown), which I began working on in 2022. These are watercolors based on police identification images and anatomical drawings. The series features individuals who have committed crimes or are sought in connection to a crime. When I look at the images created by the police, I feel something dark. I contemplate the fates of the people depicted in the images. I feel compassion for these individuals. The images attract and repel at the same time. Perhaps consumers of true crime podcasts and TV shows feel something similar.

Anatomy guides have also been used as a source for the images. The idea has been to use them to highlight the humanity of the subjects. Anyone of us could be depicted like this. Each one of us could find ourselves in these situations. The police drawings are created by utilizing archetypal human traits. Often, individuals identified based on these drawings do not resemble the drawings themselves. Yet they are recognized. The drawing captures something recognizable, a defining feature.

The works are watercolors. The predominant color palette is, to some extent intuitively, earthy tones. They encompass both threat and humanity, physicality and closeness. They invite closer inspection. They envelop in an intimate circle. In them, one can encounter a human being.

The third series in the exhibition is “Huuto” (Scream). It consists of photographs where I have asked women to release a scream. The idea is to bring forth a visual representation of active women.

I have tried to create an environment where the participants feel as safe as possible during the photoshoots. There are no unnecessary individuals present, and the manner of screaming is not defined. I tell the participants that all emotions are allowed and they have the space and time they need.

I am aware of my position as a man, and it troubles me. I ask myself if I have the right to capture these images. I can’t answer, but I think my role is to provide space. The photoshoot situations have been varied, but often participants have mentioned experiences of relief, joy, and empowerment. Screaming is physically challenging and emotional action. The “Huuto” series has been a work that challenges my own position. It has never felt easy to me, but rewarding nonetheless.

Janne Rahkila is a middle-aged father, visual artist, and musician living in Tampere. Over his more than 20 years of artistic career, he has been led by various forms of expression, from photography to painting and performance, from electronic music to folk, not forgetting video art. The common thread in this diverse range of art forms seems to be its placement just out of the limelight, somewhere in the depths of subculture.