Miksi kasvitaide on merkittävä osa nykytaidetta?

Elämme aikaa, jolloin luonnon kuunteleminen ja siitä oppiminen ei enää ole vain vaihtoehtoihmisten tavoite vaan yleinen elinehto. Elämyksellisyys on löydyttävä lähempää, kun emme enää pysty lentelemään hedonististen halujemme ohjaamana mantereelta toiselle. Tai ainakin joudumme harkitsemaan matkojamme tarkasti. On syytä kääntyä lähiluonnon puoleen. Taiteen tekijän on tarkkailtava teoksiaan ja mietittävä, mitä ne jättävät jälkeensä? Millainen on taiteen hiilijalanjälki?  Kasvitaide on ekologista taidetta, se on luonnon kuulemista ja siltä oppimista, se on vinoutuneen luontosuhteen korjaamista, se on arvojen uudelle arvioimista. Se on myös merkitysten ja tarinoiden löytämistä luonnosta.

Herbaario 22 -kasvitaidenäyttely koostuu erilaisista lähestymistavoista aiheeseen. Kaikki näyttelyn taiteilijat tutkivat kasveja ja luontoa kunnioituksella, kuka enemmän kasveja materiaalina tutkien, kuka pilkettä silmäkulmassa kasveille lauluja kirjoittaen.

Näyttelyn taiteilijat:

Ryhmänäyttelyyn osallistuvat taiteilijat: Johanna Rossi (Kuopio), Maija Saksman (Helsinki), Anne Savitie (Tampere), Katja Luoto (Tervakoski), Ulla Pohjola (Tampere), Leena Lehti (Tampere) ja Pipoca (Brasilia.).

Pipoca (Paola de Ramos) on brasilialainen taiteilija, joka on perehtynyt etenkin naamioihin ja niihin liittyvään perinteeseen sekä performanssitaiteeseen. Hänen kokonaisvaltainen visuaalinen maailmansa koostuu maalauksista, asuista ja naamioista. Suomessa asuessaan hän teki videoteoksen  Entre mundos (Maailmojen välissä), jossa Pipoca kulkee suomalaisessa luonnossa yllänsä puunosista tekemänsä puku, eläytyen liikkuvan puun rooliin. Kokemusta hän kuvaa nettisivuillaan näin ” the rigidity of the wood and the costume put me on another time, a time that was much slower than mine. The found wood recalled for me the in between state of life and death as symbolic elements for transition and to be in peace with the uncertain. I could embody the transition. I could be this being with no name and no human structure. I was just a thing and a concept…”

Maija Saksman on monipuolinen taiteilija, joka on tehnyt taidetta kukista ja kukille. Hän tekee performansseja ja videotaidetta joissa laulaa kasveille. Tällaisen laulun aiheena voi olla esimerkiksi sellainen vaatimaton kadun sankari kuin voikukka. Saksmanin taidetta voi kuvata videoherbaarioksi.

Johanna Rossi on sielultaan akvarellitaiteilija, ja hänellä on maalaustaiteessa 25 vuoden ajan jatkunut praktiikka. Silti hänen taidettaan kannattaa tarkastella monissa muissa kehyksissä, mm. paikkasidonnaisen installaation, performanssin, yhteisötaiteen, ryhmätaideterapian tai instituutiokriittisen taiteen jatkumoissa. Viime vuosina Rossi on perehtynyt väripigmenttien valmistukseen kasveista ja sienistä. Hänen tavoitteenaan on sisäistää alkemistinen prosessi, joka edeltää omilla pigmenteillä maalaamista. Pigmenttien valmistaminen on saanut hänellä myös performatiivisia piirteitä.

Ulla Pohjola käyttää kasveja ja niiden osia osana kollaasimaisia, eri materiaaleista koostuvia teoksiaan. Pohjolan teoksissa yhdistyy leikkisästi ja taidokkaasti vanhat esineet, tekstiilitaide, kirjonta, maalaus ja kasvien osat, muodostaen herkkiä ja vahvoja, tarinallisia kokonaisuuksia. Kasvien valinta osaksi teoksia on rohkea, sillä aika patinoi niitä anarkistisesti ja muutosta ei pysty kovin paljoa kontrolloimaan.

Anne Savitie valmistaa maastoutumispukuja hänelle tärkeisiin luonnonpaikkoihin, näistä löytyvistä kasveista. Yllään valmis maastoutumispuku Savitie tekee performanssin liikkuen paikoissa, joista puvun kasvit on kerätty. Näin hän kunnioittaa paikan henkeä ja pyrkii sulautumaan siihen. Performanssin dokumentoi Katja Luoto valokuvin ja videoin, jotka esitetään osana näyttelyä. Valmiin puvun voi dokumentoinnin jälkeen jättää maatumaan paikkaan, josta sen materiaalit on kerätty.

Leena Lehti on Tampereella työskentelevä videotaiteilija. Lehteä kiinnostaa ihmisen monimutkainen suhde ympäristöönsä, luontoon ja omaan kehoonsa. Hänen teoksensa hyödyntävät vanhoja käsityömäisiä filmitekniikoita yhdistettynä digitaaliseen videoon. Esimerkiksi videoteoksessa Taiga (2021) on prässättyjä pienenpieniä kasveja liitetty suoraan 16mm filmin pintaan ja näin luotu kameraton elokuva, jossa kasvit ovat pääosassa.

Näyttelyn kuratoi kuvataiteilija Anne Savitie, joka on pitkään ollut kiinnostunut aiheesta ja esimerkiksi taiteen ja puutarhanhoidon yhdistämisestä (yhteisöpuutarha-projektit, mm Kuuselakeskuksella, Härmälässä). Savitie on järjestänyt vuonna 2014 Hirvitalolla Kasvitaide/Kasvitiede työpaja-kokonaisuuden, joissa vieraana oli taiteilija, puutarhuri ja aktivisti Jodie Baltazar (Puola/USA). Sen jälkeen aihe on jäänyt kytemään edelleen hänen mieleensä.